Naisten lentopallon MM-kisat

Lentopalloilijoita

Jo 19. kertaa järjestettävät naisten lentopallon MM-kisat pelataan vuonna 2022 Hollannissa ja Puolassa. Naisten lentopallo on kiistatta parhaimmillaan, kun yhteen iskevät maailman 24 parasta joukkuetta. Kisat käynnistyvät 23. syyskuuta.

Naisten lentopallon MM-kisat vedonlyönnin kohteena:
Bonus
10€
Pelaa

Naisten lentopallon MM-kisat

Vuonna 2022 pelattavat naisten lentopallon maailmanmestaruuskilpailut käynnistyvät 23. syyskuuta. Naisten lentopallon ykköstapahtuma jatkuu tämän jälkeen aina 15. lokakuuta saakka, jolloin vuorossa ovat sekä finaali että pronssiottelu. Vuorossaan jo 19. naisten MM-kisat pelataan tänä vuonna Hollannissa sekä Puolassa. Pelipaikkoina toimivat Hollannissa Arnhem, Rotterdam ja Apeldoorn, kun taas Puolassa pelataan Gdanskissa, Lodzissa ja Gliwicessa. Mitalipelit pelataan Arnhemissa 21 248 katsojaa vetävällä GelreDomella.

Varsinaisia karsintoja turnaukseen ei järjestetty, vaan mukaan valittiin 24 joukkuetta sekä aikaisempien turnausten että maailmanlistan perusteella. Mukaan pääsivät hallitseva mestari Serbia, isäntämaat, kunkin maanosan mestaruusturnauksen kaksi parasta joukkuetta sekä lisäksi maailmanlistan 11 parasta joukkuetta. Venäjä suljettiin ulos turnauksesta, minkä myötä heidän kisapaikkansa siirrettiin maailmanlistan seuraavalle joukkueelle eli Kroatialle. Suomea ei valitettavasti kisoissa nähdä, sillä Suomi löytyy vasta maailmanlistan 42. sijalta.

Turnauksessa pelataan kaksi lohkovaihetta sekä pudotuspelit. Aluksi joukkueet on arvottu neljään kuuden joukkueen lohkoon, joiden kaikki joukkueet pelaavat kertaalleen toisiaan vastaan. Tämän jälkeen jatkoon etenee kunkin lohkon neljä parasta joukkuetta, jotka yhdistetään kahdeksi lohkoksi. Samoissa lohkoissa pelaavat A- ja D-lohkojen parhaat joukkueet sekä B- ja C-lohkojen parhaat joukkueet. Tässä vaiheessa joukkueet pelaavat enää toisesta alkulohkosta saapuneita joukkueita vastaan.

Kummankin jatkolohkon neljä parasta joukkuetta etenevät puolivälieriin, jotka pelataan yksinkertaisella yhdestä poikki -periaatteella. Pudotuspeleissä saman jatkolohkon joukkueet pelaavat samalla puolella kaaviota. Alkulohkoissa pisteitä jaetaan lentopallolle tuttuun tapaan. Muista voitoista voittaja tienaa 3 pistettä ja häviäjä 0 pistettä, kun taas viidenteen erään venyneen ottelun voitosta voittaja saa 2 pistettä sekä häviäjä 1 pisteen.

Alkulohkot

Lohkoarvontaa varten joukkueet sijoitettiin kuuteen koriin, joista kustakin arvottiin kuhunkin lohkoon yksi joukkue. Kisoja isännöivät Hollanti ja Puola sijoitettiin ensimmäiseen koriin, mutta muut korisijoitukset määräytyivät maailmanlistan perusteella. Näin kisoissa nähdään neljä tasaista kuuden joukkueen alkulohkoa.

Lohko A

  • Hollanti
  • Italia
  • Belgia
  • Puerto Rico
  • Kamerun
  • Kenia

Lohko B

  • Puola
  • Turkki
  • Dominikaaninen tasavalta
  • Etelä-Korea
  • Thaimaa
  • Kroatia

Lohko C

  • Yhdysvallat
  • Serbia
  • Saksa
  • Bulgaria
  • Kanada
  • Kazakstan

Lohko D

  • Brasilia
  • Kiina
  • Japani
  • Kolumbia
  • Argentiina
  • Tshekki

Serbia – hallitseva mestari

Kisoihin hallitsevana mestarina lähtee Serbia, joka nappasi vuonna 2018 ensimmäisen mestaruutensa. Maailmanlistan viidennelle sijalle noussut Serbian joukkue on tänäkin vuonna yksi turnauksen suurimmista mestarisuosikeista. Joukkue lähtee turnaukseen paitsi hallitsevana maailmanmestarina, myös hallitsevana EM-hopeamitalistina sekä hallitsevana olympiapronssimitalistina. Yhden maailmanmestaruuden ohella Serbia on ehtinyt voittamaan myös Euroopan mestaruuden vuosina 2011, 2017 ja 2019. Viimeisen kymmenen vuoden aikana kyseessä onkin ollut kiistatta yksi maailman vahvimmista maajoukkueista.

Joukkueen kiistaton supertähti on 25-vuotias hakkuri Tijana Boskovic, joka tunnetaan hyvällä syyllä myös lisänimellä The Boss. Turkin liigassa pelaava Eczasibasi Dynavitia edustava Boskovic palkittiin vuonna 2018 turnauksen arvokkaimpana pelaajana, kun Serbia nappasi maailmanmestaruuden. Vuoden 2021 EM-kisoissa hänet taas palkittiin turnauksen parhaana hakkurina. Boskovic on palkittu arvokkaimpana pelaajana myös Turkin Cupissa sekä Turkin Super Cupissa.

Joukkue lähtee arvoturnaukseen ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen ilman maailman parhaana keskitorjujana useasti palkittua Milena Rasicia, joka päätti uransa EM-kisoihin. Suurempaa vastuuta joutuukin kantamaan esimerkiksi Vero Volley Monzaan täksi kaudeksi siirtynyt Jovana Stevanovic, joka palkittiin vuoden 2022 FIVB Nations Leaguen parhaana keskitorjujana Serbian napatessa liigasta pronssia.

Lentopalloilijoita

Seuraa näitä joukkueita

Serbia ei ole suinkaan kisojen ainoa, eikä välttämättä edes suurin, ennakkosuosikki. Erityisesti maailmanlistan kolmen kärki tulee tarjoamaan Serbialle kovan haasteen vuoden 2022 MM-kisoissa.

Yhdysvallat

Maailmanlistan ykköspaikkaa pitää hallussaan Yhdysvallat, joka lähtee turnaukseen myös hallitsevana olympiavoittajana. Yhdysvallat on lukeutunut lähes poikkeuksetta lajin ykkösmaiden joukkoon, ja maalla on myös yksi maailmanmestaruus vuodelta 2014. Vuoden 2018 MM-kisoissa joukkueen matka kuitenkin päättyi kolmannella kierroksella kahteen niukkaan viidennen erän tappioon.

Vuoden 2020 olympialaisissa käytännössä koko turnauksen tähdistöjoukkue koostui Yhdysvaltojen pelaajista. Turnauksen arvokkaimpana pelaajana palkittiin Jordan Larson, joka palkittiin samalla myös parhaana hyökkääjänä. Larsonin eläköidyttyä vastuuta jakautuu kuitenkin yhä enemmän esimerkiksi parhaana passarina palkitulle Jordyn Poulterille, joka edustaa Italian liigan Bursto Arsizio Volleytä.

Brasilia

Suurten suosikkien joukkoon lukeutuu myös maailmanlistan toisella sijalla majaileva Brasilia, joka lähtee turnaukseen myös hallitsevana Etelä-Amerikan mestarina. Brasilia on dominoinut maanosan turnauksia ylivoimaiseen tapaan, sillä viimeksi joukkueen on tarvinnut tyytyä kakkossijaan vuonna 1993. Menestystä on tullut myös suuremmista turnauksista – joukkue voitti olympialaiset sekä 2008 että 2012. Brasilia jahtaa tästä huolimatta edelleen ensimmäistä maailmanmestaruuttaan. Finaalitappion joukkue on kärsinyt 1994, 2006 sekä 2010. Vuoden 2018 MM-kisoissa matka päättyi jo toisella kierroksella.

Joukkueen parhaana pelaajana pidetään myös kapteenina toimivaa Gabriela Guimaraesia, joka edustaa seurajoukkuetasolla Turkin VakifBank Istanbulia. 28-vuotias on palkittu parhaana hyökkääjänä useaan otteeseen niin seurajoukkueiden MM-kisoissa kuin Nations Leaguessakin, jossa Brasilia sijoittui vuonna 2022 toiseksi. Etelä-Amerikan mestaruuskisoissa vain 180-senttinen Guimaraes on valittu jo kolmeen otteeseen turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Kiina

Maailmanlistan kolmannelta sijalta turnaukseen lähtee Kiina, jonka dominanssi Aasiassa on viime vuosina alkanut murtumaan. Parhaimmillaan kymmenen Aasian mestaruutta putkeen voittanut joukkue on jo kahdesti joutunut tyytymään turnauksessa neljänteen sijaan. Tästä huolimatta olympiakultaa 19884, 2004 sekä 2016 voittanut joukkue lukeutuu edelleen kiistatta maailman vahvimpien joukkoon. MM-kultaa joukkue on viimeksi voittanut 1986, mutta vuonna 2018 kisoista oli tuomisina pronssia. Pronssiottelussa kaatui selvästi 3–0 näitä kisoja isännöivä Hollanti.

Joukkueesta löytyy jälleen kerran Zhu Ting, joka on villeimpien väitteiden mukaan jopa maailman eniten tienaava lentopallon pelaaja. 27-vuotias Ting on valittu eri turnauksissa arvokkaimmaksi pelaajaksi peräti 14 kertaa. Uran kiistattomana huippuna ovat tietenkin vuoden 2016 olympialaiset, joissa Kiina nappasi kultaa, kun taas Ting valittiin arvokkaimmaksi pelaajaksi. Yleispelaajan roolia pelaavaa Tingiä pidetään yleisesti jopa pelipaikkansa parhaana pelaajana. Vuodesta 2022 lähtien Ting on edustanut Italian liigan Savino del Bene Scandiccia.