Nämä kesälajit kuluttavat kaloreita

Tekstiä ja liekki

Haluatko antaa juhannuskiloille kyytiä? Testasimme, mitkä urheilulajit kuluttavat kaloreita ja paljonko kotityöt kuluttavat kaloreita. Tulokset saattavat olla yllättäviä, sillä leppoisatkin lajit polttavat suuria määriä kaloreita.

Lyö vetoa kaloreita kuluttavista lajeista:
Bonus
10€
Pelaa

Juhannuskiloille kyytiä

Juhannuksen jälkeen olo saattaa hyvällä syyllä tuntua hieman turpealta, ja kaloreiden polttaminen saattaa tulla mieleen. Mitkä lajit sitten soveltuvat parhaiten laihtumiseen, jos aikomuksena on harrastaa hyötyliikuntaa kesällä? Olemme tutkineet neljäntoista suositun kesälajin kalorinkulutuksen, jos lajeja harrastaa 60-kiloinen henkilö keskiraskaalla teholla tunnin ajan.

Lopputuloksena voidaan todeta, että kahden grillimakkaran kaloreiden kuluttamiseen vaaditaan noin tunnin verran urheilua. Suosituksena tietenkin on, että jokaisen tulisi liikkua vähintään puolen tunnin verran viitenä päivänä viikossa, ja kerrallaan tulisi liikkua vähintään kymmenen minuuttia. Aerobisen liikunnan ohella myös lihasvoimaa parantavaa liikuntaa tulisi harrastaa kerran tai kahdesti viikossa.

On aika luoda katsaus suosikkilajien kalorinkulutukseen!

Jalkapallo

Jalkapallo on tietenkin todellinen klassikko, joka viihdyttää niin televisiosta katsottuna kuin itse pelattunakin. Pelit voi tietenkin kesällä laittaa pystyyn vaikka lähipuistossa, sillä peleihin ei vaadita juuri palloa enempää. Myös kalorit palavat jalkapallon parissa tehokkaasti, sillä tunnin pelien aikana kuluu keskimäärin peräti 567 kilokaloria.

Juoksu

Juoksu on tietenkin paitsi poikkeuksellisen yksinkertaista, myös poikkeuksellisen kuluttavaa puuhaa. Tunnin juoksulenkin aikana palaa jopa 611 kilokaloria, mikä tekee juoksemisesta laihduttamisen kannalta listamme parhaan lajin. Suuria panostuksiakaan ei vaadita, sillä laadukkaat ja jalkoja tukevat juoksukengät riittävät pitkälle.

Golf

Golf saattaa tuntua ajatuksissa leppoisalta lajilta, mutta todellisuudessa kiloja saa kyllä palamaan myös tämän lajin parissa. Tunnin aikana palaa 315 kilokaloria, minkä lisäksi kannattaa muistaa, että yksittäinen pelikierros vie helposti jopa neljän tunnin verran. Lajin aloittaminen saattaa tuntua vaivalloiselta, mutta tätä nykyä useat golfseurat järjestävät tutustumiskierroksia ja lajiesittelyjä aloittelijoille, minkä lisäksi myös mailojen lainaaminen onnistuu helposti.

Rantalentopallo

Rantalentopallo on taattua viihdettä isommallekin porukalle. Kenttiä on kesäisin vapaassa käytössä varsinkin suuremmissa kaupungeissa, eikä pelaamiseen vaadita mitään lentopalloa kummempaa. Myös kaloreita palaa rantalentopalloa pelatessa, sillä tunnin pelaaminen kuluttaa 440 kilokaloria.

Puistojumppa

Puistojumppa on todellinen klassikko, joka on viime vuosina tehnyt paluutaan. Matalan kynnyksen laji soveltuu niin vanhuksille kuin nuoremmillekin osallistujille, eikä osallistuminen vaadi kuin avointa mieltä. Kaloreita palaa jumpatessakin – tunnin puistojumppa kuluttaa 441 kilokaloria.

Urheilulajeja

Sauvakävely

Myös sauvakävely lukeutuu helppoihin ja monen ikäisille soveltuviin lajeihin, joiden aloittamiskynnys on käytännössä olematon. Sauvat tietenkin vaaditaan, mutta sen jälkeen kelpaa lähteä lenkille. Kevyt kävely ei kuluta kaloreita aivan raskaampien lajien tavoin, mutta tunnin sauvakävely viiden kilometrin tuntivauhdilla polttaa silti 258 kilokaloria.

Pyöräily

Pyöräily on tietenkin todellinen klassikko. Ykkösluokan menopelin hankkiminen vaatii tietenkin hieman rahaa, mutta lenkille pääsee kyllä kehnommallakin mankelilla. Pyöräily on kehnommassakin kunnossa olevalle sulavaa puuhastelua, joka polttaa myös mukavasti kaloreita. Tunnin pyörälenkki kuluttaa jo 378 kilokaloria.

Maastopyöräily

Jos haluaa nauttia pyöräilystä hieman raskaampana versiona, on maastopyöräily tietenkin erinomainen idea. Hieman raskaampi, vaativampi ja rahaa kuluttavampi harrastusmuoto myös kuluttaa selvästi enemmän kaloreita. Tunti maastopyöräilyä polttaakin peräti 535 kilokaloria.

Rullaluistelu

Tasavallan presidentinkin suosiota nauttii rullaluistelu, joka saattaa vaatia aloittelijalta hieman opettelemista, mutta nopeasti kilot alkavat karisemaan kuin itsestään. Rullaluistelu polttaa jopa leppoisalla aloittelijan vauhdilla mukavat 441 kilokaloria tunnissa.

Sulkapallo

Niin kesällä kuin talvellakin viihdyttää matalan kynnyksen sulkapallo, joka vaatii pelaajilta ainoastaan pelikentän ja mailan sekä pallot. Oivasti esimerkiksi mökille soveltuva sulkapallo sulattaa myös varsin hyvin kesäkiloja, sillä tunnin peli polttaa 441 kilokaloria.

Tennis

Sulkapalloa hieman vaativampi variantti on tennis, joka soveltuu parhaiten juuri kesälajiksi. Kenttiä riittää ympäri Suomen, joten aloittelijankin on varsin helppoa ottaa tennis haltuun esimerkiksi Wimbledonin kunniaksi. Tunnin peli polttaa aloittelevalta pelaajalta 378 kilokaloria.

Trampoliinilla hyppiminen

Trampoliinilla hyppiminen ei välttämättä kuulosta urheilusuoritukselta, mutta todellisuudessa kilot karisevat tämänkin lajin parissa. Ehkä hieman yllättäenkin trampoliinilla temppuilu polttaa tunnissa 220 kilokaloria, mikä tekee siitä hieman esimerkiksi kävelyä raskaamman lajin.

Vaellus

Erinomaisten kesälajien joukkoon lukeutuu tietenkin vaellus, joka aloittelijan kannattaa ottaa haltuun valmiiden retkeilyreittien sekä oppaan avulla. Kunhan myös turvallisuuteen on kiinnitetty huomiota ja maalaisjärki on mukana, onnistuu vaeltamaan lähteminen hyvinkin tavallisella varustuksella. Luonnossa reippailu myös kuluttaa kaloreita, vaeltaminen polttaa tunnissa 378 kilokaloria.

Lavatanssit

Tanssiminen vie helposti mukanaan mihin vuodenaikaan tahansa, mutta suomalaiseen kesään kuuluvat tietenkin erityisesti lavatanssit. Nuoremmankin väestön parissa jälleen suosioon nousseita lavatansseja järjestetään aktiivisesti ympäri Suomen, eikä osallistumiseen ole koskaan korkea kynnystä. Tanssiessa myös kilot karisevat mukavaan tahtiin, sillä lavatanssit kuluttavat 315 kilokaloria tunnissa.

Entäpä paljonko kotityöt kuluttavat kaloreita? Myös kotityöt ovat oiva tapa polttaa energiaa. Ruohoa leikatessa tai puita pilkkoessa palaa huikeat 378 kaloria tunnissa, kun taas mattoja pestessä pääsee kuuraamisen ohella kuluttamaan 252 kcal/h. Kaikkien suosikkilaji imurointi taasen kuluttaa 220 kaloria tunnissa.