TOP5 erikoiset urheilutapahtumat joulun ajalle

Urheilulajeja

Urheilukalenteri saattaa vaikuttaa tyhjältä joulun aikoihin. Monet suursarjat pitävät ainakin pienen tauon ja monet lajit ovat kokonaan lomalla talvikauden ajan. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä myös lomapäiville riittää seurattavaa ja veikattavaa. Nostimme esiin 5 urheilutapahtumaa, jotka olisivat muuten saattaneet jäädä huomaamatta!

Vedonlyönti onnistuu myös näistä lajeista:
Bonus
10€
Pelaa

5. Counter-Strike

Kun muut urheilulajit jäävät tauolle, pelataan videopelejä entistäkin suuremmalla innolla. Elektroninen urheilu on noussut suomalaistenkin parissa suureen suosioon. Parin vuoden takainen kysely nosti esportsin jo nuorison keskuudessa toiseksi suosituimmaksi urheilulajiksi. Tämä näkyy myös vedonlyöntisivustoilla. Monilla sivustoilla pelatuimmat ja seuratuimmat tapahtumat ovat juuri jännittäviä elektronisen urheilun otteluita.

Tällä saralla suosituin laji on ehdottomasti Counter-Strike, joka on välillä päässyt Ylenkin ohjelmistoon. Suurtapahtuma BLAST Premier World Final on juuri saatu päätökseen, mutta pienempien kilpailujen ja turnausten otteluista löytyy pelikohteita joulunkin ajaksi käytännössä jokaiselle päivälle.

Eurheilun valttikorttina toimii pelien helppo seuraaminen. Käytännössä kaikki pelikohteet striimataan suorina lähetyksinä, joita pelaaja pääsee helposti seuraamaan vaikka vedonlyöntitoimiston sivuilta. Otteluista voi myös lyödä vetoa mitä useammissa eri muodoissa. Pelaaja voikin lyödä vetoa voiton lisäksi vaikkapa kierroksen aikana suoritetuista tapoista tai kierroksen voittotavasta. Koska pelejä pelataan myös Etelä-Amerikassa ja Oseaniassa, voi vetoa lyödä käytännössä vuorokauden ympäri.

4. Darts

Näennäisen yksinkertainen pubilaji darts on noussut Suomessakin entistä suurempaan suosioon juuri vedonlyönnin kautta. Yksinkertaisten pelien seuraaminen onnistuu helposti aloittelijaltakin, pelit ovat nopeatempoisia ja pelattavaa riittää parhaimmillaan koko illaksi. Mikä parasta, Darts World Championship -maailmanmestaruustapahtuma pelataan juuri joulun aikana.

Tikkapelin MM-kisojen ensimmäiset ottelut ovat vuorossa Alexandra Palacessa 15. joulukuuta, kun taas maailmanmestaruudesta ja 2,5 miljoonan punnan palkintopotista pelataan tammikuun 3. päivä. Pelit siirtyvät lyhyelle kolmen päivän tauolle joulupyhien ajaksi, mutta muuten tikkaa heitetään jokaisena päivänä ja useimmiten sekä päiväsessiossa että iltasessiossa.

Mukana on peräti 96 maailman parasta pelaajaa ja jokaisesta ottelusta pääsee tietenkin lyömään vetoa – myös televisiointi onnistuu helposti netin vedonlyöntisivustojen kautta. MM-kisat kuuluvat Suomessa myös Viaplayn ohjelmistoon. Vetoa lyödään myös tässä lajissa kymmenistä eri kohteista, minkä lisäksi vetoa voi lyödä myös livenä kesken otteluiden. Lyö vetoa vaikkapa 180 pisteen heittovuorojen määrästä!

3. FIFA 2022

Elektronisen urheilun puolella ei kilpailla ainoastaan räiskintäpeleissä ja aasialaisten suosimissa mörönhakkauspeleissä, vaan tarjontaa löytyy myös perinteisemmän urheilun ystävälle. Yksi suosituimmista lajeista vedonlyönnin parissa on tälläkin saralla vanha tuttu jalkapallo. Pelinä toimii tällöin lähtökohtaisesti FIFA 2022.

Huippusuositun jalkapallopelin parissa toimii useampia liigoja, jotka kuuluvat myös laadukkaimpien vedonlyöntisivustojen valikoimiin. Myös näiden pelien seuraaminen onnistuu helposti, sillä otteluita näytetään sekä vedonlyöntisivustoilla että Twitch-palvelussa.

Suosituimpia sarjoja ovat 8-minuuttisia pelejä tarjoava Esoccer Battle sekä pidemmillä 12 minuutin peleillä toimiva Esoccer Liga Pro. Pelejä on luvassa myös joulun aikoihin lähestulkoon vuorokauden ympäri, joten nämä pelit toimivat mainiosti suurimman sporttihimon tyydyttämisessä.

Vetoa lyödään myös näiden pelien parissa vähintään muutamassa eri muodossa. Voittajan lisäksi voi lyödä vetoa esimerkiksi maalimääristä sekä voitosta aasialaisella tasoituksella. Koripallon puolella NBA 2022 -pelin parissa toimivat sarjat löytyvät niin ikään vetokohteina parhaimmilta vedonlyöntisivustoilta.

Urheilulajeja

2. Snooker

Maailmalla biljardipeli snooker on jo pitkään ollut televisionkatsojien ja vedonlyöjien suosikki, mutta Suomessa laji on jäänyt pienemmälle huomiolle, eikä tätäkään peliä tarvitse etsiä suurimpien kanavien valikoimista. Ei kuitenkaan syytä huoleen, sillä snooker kuuluu myös joulun aikana vedonlyöntisivustojen valikoimiin, minkä lisäksi pelejä voi myös katsoa monilta suurilta vedonlyöntisivustoilta, jotka saattavat näyttää jopa kaikki ottelut suorina lähetyksinä, joista voit samalla lyödä myös vetoa.

Sopivasti juuri joulun alla aloitetaan Championship League, jonka pelit jatkuvat seuraavan vuoden puolelle. Kutsuturnauksessa ovat mukana lajin suurimmat tähdet, kuten Ronnie O’Sullivan, Mark Selby, Mark Williams sekä John Higgins. Vuodesta 2008 järjestetty tapahtuma on jakanut ranking-pisteitä vuodesta 2020 alkaen. Nopeatempoiset pelit pelataan paras viidestä menetelmällä, mikä takaa, että vedonlyöjän ei tarvitse nauliutua ruudun ääreen koko päiväksi. Tarvittaessa sekin on kuitenkin mahdollista, sillä pelit pelataan jokaisena päivänä kahdessa erässä.

Snooker on viihdyttävä ja helposti seurattava peli, joka soveltuu oivallisesti myös vedonlyöntitarkoituksiin. Vetoa pääsee aina lyömään useissa eri muodoissa, minkä lisäksi livenä voi lyödä vetoa vaikkapa ensimmäisen pussitettavan pallon väristä.

1. WWE

Kun erikoisemmista vedonlyöntikohteista puhutaan, on vaikea keksiä kummempaa pelikohdetta kuin Suomenkin telkkareihin vasta palannut WWE. Saippuaoopperaksikin kutsutun tv-ohjelman käsikirjoitetut showpainiottelut muistuttavat ainakin hivenen muodoltaan urheilua, joten on selvää, että laadukkaimmat vedonlyöntitoimistot ovat ottaneet myös tämän lajin valikoimiinsa. Varsinaisesta urheilusta ei ole kysymys, joten maksimipanokset ovat useimmiten varsin rajoitettuja, mutta rahaa saa tästä huolimatta sisään myös näihin kohteisiin.

Uusi vuosi lyödään käyntiin vedonlyöntitoimistojenkin listalta jo nyt löytyvällä Day 1 -tapahtumalla, joka käydään vuoden ensimmäisenä päivänä Atlantassa. Pelikohteet ovat yhtä erikoisia kuin itse lajikin. Voit lyödä vetoa otteluiden voittajien ja ottelun keston ohella esimerkiksi otteluissa nähtävistä lopetusliikkeistä tai siitä, pettääkö Paul Heyman manageroimansa Roman Reignsin esimerkiksi halaamalla tai kättelemällä vastustajan kanssa. Myöntävälle vastaukselle tarjotaan tällä hetkellä kerrointa 2.60.

Myös vuoden neljäntenä päivänä käynnistyvä Japanin vastaava NJPW Wrestle Kingdom kuuluu vedonlyöntitoimistojen valikoimiin. Molemmat tapahtumat ovat katsottavissa Suomessakin maltilliseen hintaan organisaatioiden omien striimauspalveluiden kautta.

Kuten tapahtumakalenterimme osoitteessa https://www.suomiveikkaus.com/tapahtuma.html kertoo, riittää myös joulun ajalle reilusti tunnetumpien ja suosituimpien sarjojen tapahtumia. Esimerkiksi jääkiekon Liiga menee joulutauolle vain muutamaksi päiväksi ja pelejä on luvassa jo tapaninpäivänä. Samana päivänä on tietenkin luvassa myös jalkapallon Valioliigan perinteinen tapaninpäivän kierros. Teemu Pukin Norwich kohtaa tuolloin Arsenalin.