Yleisurheilu

Tästä ei urheilu enää parane. Yleisurheilu on kiistatta urheilua puhtaimmillaan. Ensimmäisiä yleisurheilukilpailuja on tiettävästi järjestetty jo yli 2 000 vuotta ennen ajanlaskun alkua, mutta tästä huolimatta yleisurheilu jaksaa viehättää myös suomalaisia edelleen.

Lyö vetoa yleisurheilusta
Bonus
10€
Pelaa

Yleisurheilun tausta ja historia

Kenkä ja olympiarenkaat

Yleisurheilulla on poikkeuksellisen pitkä ja jännittävä historia. Monia yleisurheilun lajeja voi pitää jopa kaikkein perinnäisimpänä urheiluna, sillä ihmiset ovat todennäköisesti käytännössä aina esimerkiksi juosseet kilpaa. Ensimmäiset merkit varsinaisista yleisurheilutapahtumista on löydetty egyptiläisistä hautamuistomerkeistä. Sekä juoksukilpailuja että korkeushyppyä on kuvattu peräti 2 250 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Mielenkiintoisesti vastaavia tapahtumia järjestettiin 1 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua myös Irlannissa, jossa kilpailtiin jopa kuukauden kestävässä suurtapahtumassa, jossa oteltiin juoksun ohella myös kivenheitossa.

Monille tuttu tapahtuma ovat tietenkin antiikin olympialaiset, jotka järjestettiin ensimmäistä kertaa 776 vuotta ennen ajanlaskun alkua. Aluksi olympialaisissa kilpailtiin ainoastaan stadionjuoksussa, mutta lajivalikoima laajeni nopeasti. Pian mukaan otettiin myös pitkän matkan juoksumatkoja, viisiottelu, kiekonheitto sekä pituushyppy. Yleisurheilun ohella antiikin olympialaisissa kilpailtiin myös kamppailulajeissa sekä hevosvaljakkokilpailuissa. Tunnetuimmat olympialaisten urheilijat olivat kaiken kansan ihailemia sankareita, jotka onnistuivat paikoin tienaamaan urallaan täysin tolkuttomia summia. Myös keisareita ja prinssejä nähtiin mukana kilpailuissa.

Yleisurheilun modernin aikakauden nähdään alkaneen 1600-luvulla, jolloin Englannissa alettiin järjestämään Cotswoldin olympiakisoja. Kisoissa kilpailtiin esimerkiksi juoksussa, hyppäämisessä, lekanheitossa, miekkailussa, painissa sekä tanssissa. Kisat saivat todennäköisesti alkunsa vuonna 1612, minkä jälkeen Cotswoldissa kilpailtiin säännöllisesti vuoteen 1852 saakka. Tapahtuma on saanut uuden alun vuonna 1963, ja Cotswoldin olympiakisoja järjestetään edelleen säännöllisesti.

Olympialaisten nimi lainattiin myös Ranskassa 1700-luvulla järjestetylle L'Olympiade de la Républiquelle, jota pidetään modernien olympialaisten edeltäjänä. Yleisurheilu kasvatti suosiotaan erityisesti 1800-luvulla, jolloin ympäri maailman alettiin järjestämään erilaisia urheilutapahtumia, joista monet lainasivat nimensä olympialaisilta. Kansallisia suurtapahtumia järjestettiin esimerkiksi Englannissa ja Yhdysvalloissa.

Ensimmäiset modernit olympiakisat järjestettiin vuonna 1896. Neljän vuoden välein järjestettävä tapahtuma on peräti 3,6 miljardilla katsojallaan maailman suosituin urheilutapahtuma. Kesäolympialaisissa kilpaillaan tätä nykyä peräti 33 eri lajissa. Yleisurheilussa kilpaillaan 23 eri muodossa. Mukana on 13 juoksumatkaa 100 metristä maratoniin sekä runsaasti erilaisia hyppylajeja sekä heittolajeja. Hyppylajeissa kilpaillaan pituushypyssä, korkeushypyssä, seiväshypyssä sekä kolmiloikassa, kun taas heittolajeista ovat mukana olleet yli sadan vuoden ajan kuulantyöntö, kiekonheitto, moukarinheitto sekä keihäänheitto. Lisäksi kilpaillaan kymmenottelussa.

Olympialaisten lajit vaihtelevat säännöllisesti, mutta suuri osa yleisurheilun lajeista on ollut mukana jo ensimmäisistä moderneista olympialaisista lähtien. Olympialaisten lisäksi järjestetään myös yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut, jotka on järjestetty vuodesta 1983 lähtien. Kyseessä on olympialaisten sekä jalkapallon maailmanmestaruuskilpailujen jälkeen maailman kolmanneksi suurin urheilutapahtuma, joten yleisurheilu jaksaa todellakin viehättää ihmisiä. Ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat järjestettiin suomalaisesta näkökulmasta mielenkiintoisesti juuri Helsingissä. Helsingissä on järjestetty myös vuoden 2005 MM-kisat sekä vuoden 1952 kesäolympialaiset.

Yleisurheilu Suomessa

Suomea voi pitää perinteikkäänä yleisurheilumaana, sillä maa kuului varsinkin varhaisempien olympiakisojen kestomenestyjien joukkoon. Kaikkien aikojen mitalitaulukossa Suomella onkin edelleen eniten kesäolympialaisten mitaleja sekä kultamitaleja asukaslukuun nähden. Suomalaiset ovat onnistuneet haalimaan kesäolympialaisista mitalin jokaista 17 845 asukasta kohden ja kultamitalin jokaista 53 535 asukasta kohden.

Menestyneimmät suomalaiset olympiaurheilijat ovat juuri yleisurheilijoita. Itseoikeutettu ykkönen on tietenkin kansainväliseen suursuosioon noussut Paavo Nurmi, jota voi pitää todellisena olympialaisten ikonina. Kestävyysjuoksuun erikoistunut ”lentävä suomalainen” onnistui voittamaan kolmista olympialaisista peräti yhdeksän kultamitalia sekä kolme hopeaa. Nurmen Pariisin olympialaisista 1924 nappaamat viisi kultamitalia ovat edelleen ennätys yleisurheilun saralla. Nurmi voitti tuolloin 1 500 metrin juoksun, 5 000 metrin juoksun, maastojuoksun, maastojuoksun joukkuekilpailun sekä 3 000 metrin joukkuekilpailun.

Suomessa on perinteisesti haalittu menestystä juuri juoksussa. Samaan aikaan Nurmen kanssa kilpaillut Ville Ritola haali urallaan viisi olympiakultaa sekä kolme hopeaa. Kuusi mitalia Pariisista 1924 on edelleen yleisurheilun ennätys. Neljään kultaan ovat kesäolympialaisissa yltäneet myös Suomea maailmankartalle juossut Hannes Kolehmainen sekä Lasse Virén. Kolehmainen voitti neljän kultamitalin lisäksi myös yhden hopean, kun taas kaikki Virénin olympiamitalit olivat kultaisia.

Suomessa yleisurheilun lajiliittona toimii Suomen Urheiluliitto, joka on perustettu jo vuonna 1906 – ennen Kansainvälistä yleisurheiluliittoa. Alun perin SUL toimi osana Suomen voimistelu- ja urheiluliittoa, mutta vuodesta 1931 lähtien Suomen Urheiluliitto on toiminut omana ja itsenäisenä lajiliittonaan. Ensimmäinen itsenäisen SUL:n puheenjohtaja oli sittemmin presidentiksi noussut Urho Kekkonen, joka tunnettiin kovana urheilumiehenä. Kekkonen voitti SM-mitaleja useissa yleisurheilulajeissa ja onnistui rikkomaan myös vauhdittoman kolmiloikan Suomen ennätyksen.

Yleisurheilun Suomen mestaruuksista on kilpailtu jo vuodesta 1907 lähtien Kalevan kisoissa. Alun perin kisat tunnettiin yksinkertaisesti SM-kilpailuina, mutta vuonna 1909 vakuutusyhtiö Kaleva lahjoitti kisoissa parhaiten pärjänneelle joukkueelle kiertopalkinnoksi Kalevan maljan. Jo vuodesta 1915 lähtien kisoista puhuttiin epävirallisesti Kalevan kisoina. Nimi oli sen verran tarttuva, että vuonna 1937 SM-kilpailujen nimi muutettiin myös virallisesti Kalevan kisoiksi. Vuodesta 1959 lähtien sekä miehet että naiset ovat kilpailleet samoissa Kalevan kisoissa. Ylivoimaisesti kilpailun historian menestynein joukkue on Helsingin Kisa-Veikot, joka on voittanut Kalevan maljan peräti 56 kertaa.

Tätä nykyä Kalevan kisoissa kilpaillaan 20 eri urheilulajissa, jotka ovat käytännössä samat kuin olympialaisten yleisurheilulajit. Ainoastaan viestijuoksut uupuvat Kalevan kisojen valikoimasta. Kalevan kisat järjestetään perinteisesti joko heinäkuussa tai elokuussa. Vuonna 2022 kisat käydään Joensuussa, minkä jälkeen vuorossa ovat Lahti, Vaasa ja Espoo.

Yleisurheilun Suomen ennätykset (miehet)

LajiEnnätysUrheilijaPäiväys ja paikka
100 metriä10,21Tommi Hartonen23.6.2001 Vaasa
200 metriä20,47Tommi Hartonen27.9.2000 Sydney, Australia
400 metriä45,49Markku Kukkoaho7.9.1972 München, Saksan liittotasavalta
800 metriä1.44,10Ari Suhonen16.8.1989 Zürich, Sveitsi
1 000 metriä2.16,88Ari Suhonen11.8.1987 Lahti
1 500 metriä3.36,33Pekka Vasala10.9.1972 München, Saksan liittotasavalta
3.36,3hAntti Loikkanen16.6.1980 Imatra
1 maili3.55,65Ari Paunonen26.6.1977 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
2 000 metriä5.00,32Jukka Keskisalo25.7.2009 Lapinlahti
3 000 metriä7.43,2hLasse Virén27.7.1972 Oulu
7.43,20Ari Paunonen22.6.1977 Köln, Saksan liittotasavalta
5 000 metriä13.16,3Lasse Virén14.9.1972 Helsinki
5 km (maantiejuoksu)13.42Risto Ulmala17.10.1993 Providence, Yhdysvallat
10 000 metriä27.30,99Martti Vainio29.8.1978 Praha, Tšekkoslovakia
10 km (maantiejuoksu)28.47Martti Kiilholma7.12.1980 Beverly Hills, Yhdysvallat
20 000 m59.05,8Seppo Tuominen2.10.1971 Colombes, Ranska
20 km (maantiejuoksu)58.49Jussi Utriainen9.3.2003 Alphen aan den Rijn, Alankomaat
Tunnin juoksu20 296 mSeppo Tuominen2.10.1971 Colombes, Ranska
Puolimaraton1.02.50Jussi Utriainen27.3.2011 Venlo, Alankomaat
25 000 m1.14.16,8Pekka Päivärinta15.5.1975 Oulu
30 000 m1.34.05,0Reino Paukkonen23.9.1972 Jyväskylä
Maraton2.10.46Janne Holmén13.4.2008 Rotterdam, Alankomaat
100 km (maantiejuoksu)6.46.16Henri Ansio27.11.2016 Los Alcázares, Espanja
2 000 m esteet5.28,80Kim Bergdahl9.7.2004 Barcelona, Espanja
3 000 m esteet8.10,67Jukka Keskisalo28.8.2009 Zürich, Sveitsi
110 metrin aitajuoksu13,31Elmo Lakka2.6.2021 Jyväskylä
200 metrin aitajuoksu23,24Oskari Mörö7.6.2020 Lahti
400 metrin aitajuoksu49,04Oskari Mörö15.8.2016 Rio de Janeiro, Brasilia
Korkeushyppy231Mika Polku22.7.2000 Viitasaari
Toni Huikuri11.6.2002 Bratislava, Slovakia
Seiväshyppy582Jani Lehtonen26.6.1993 Kuortane
Pituushyppy827Kristian Pulli11.6.2020 Espoo
Kolmiloikka17,14Simo Lipsanen16.7.2017 Bydgoszcz, Puola
Kuulantyöntö21,69Reijo Ståhlberg5.5.1979 Fresno, Yhdysvallat
Kiekonheitto69,97Frantz Kruger15.9.2007 Helsingborg, Ruotsi
Moukarinheitto83,30Olli-Pekka Karjalainen14.7.2004 Lahti
Keihäänheitto93,09Aki Parviainen26.6.1999 Kuortane
Kymmenottelu8730Eduard Hämäläinen5.–6.8.1997 Ateena, Kreikka
3 000 m (ratakävely)11.19,49Reima Salonen9.6.1989 Helsinki
5 000 m (ratakävely)18.39,01Aku Partanen5.2.2022 Helsinki
10 000 m (ratakävely)38.44,13Aku Partanen1.9.2018 Tampere
10 km kävely (maantiekävely)38.59Aku Partanen14.4.2012 Tuusula
20 000 m (ratakävely)1.22.22,6hValentin Kononen6.6.1993 Kangasniemi
20 km kävely1.20.42Valentin Kononen7.5.2000 Heinola
30 km kävely2.07.04Aku Partanen17.6.2018 Espoo
35 km kävely2.34.00[3]Aleksi Ojala30.5.2021 Urjala
50 000 m (ratakävely)4.03.43,0hAntero Lindman10.9.1994 Tukholma, Ruotsi
50 km kävely3.39.34Valentin Kononen26.3.2000 Dudince, Slovakia
4 × 100 metriä (maajoukkue)38,92[5]Eetu Rantala, Otto Ahlfors,
Oskari Lehtonen, Samuel Purola
12.8.2018 Berliini
4 × 100 metriä (seurajoukkueet)40,07Turun Urheiluliitto
(Ville Laine, Janne Hautaniemi,
Tero Virjonen, Kari Louramo)
4.7.1998 Vammala
1 000 metrin viesti1.53,99Turun Toverit
(Ari Salonen, Hannu Mykrä,
Mauri Siekkinen, Jouni Smolander)
25.7.1985 Turku
4 × 400 metriä (maajoukkue)3.01,12Stig Lönnqvist, Ari Salin,
Ossi Karttunen, Markku Kukkoaho
10.9.1972 München, Saksan liittotasavalta
4 × 400 metriä (seurajoukkueet)3.10,69Kuhmon Kiva
(Risto Heikkinen, Heikki Rusanen,
Pekka Rusanen, Matti Rusanen)
24.7.1983 Jyväskylä
4 × 800 metriä7.19,95Lapin Lukko
(Mika Laaksonen, Heikki Keskitalo,
Jarmo Kokkola, Esko Parpala)
16.7.1994 Iisalmi
4 000 metrin viesti (DMR-viesti,
osuudet 1 200 m, 400 m, 800 m ja 1 600 m)
9.51,26Helsingin Kisa-Veikot
(Panu Jantunen, Matias Linkoaho, Niko Viljola, Topi Raitanen)
11.9.2021 Oulu
4 × 1500 metriä15.13,55Lahden Ahkera
(Markku Kyyrönen, Vesa Siivonen,
Sami Alanen, Ari Suhonen)
4.7.1993 Lahti
3 × 3 000 metrin kävelyviesti37.10,19Espoon Tapiot
(Joni Hava, Sajan Irincheev, Jere Niemi)
12.9.2021 Oulu
3 × 5 000 metrin kävelyviesti1.01.51,51Turun Weikot
(Veijo Savikko, Vesa Puukari, Reima Salonen)
12.7.1986 Raisio

Yleisurheilun Suomen ennätykset (naiset)

LajiEnnätysUrheilijaPäiväys ja paikka
100 metriä11,13Helinä Marjamaa19.7.1983 Lahti
200 metriä22,39Mona-Lisa Pursiainen20.8.1973 Moskova, Neuvostoliitto
400 metriä50,14Riitta Salin4.9.1974 Rooma, Italia
800 metriä1.59,41Sara Kuivisto31.7.2021 Tokio, Japani
1 000 metriä2.39,14Sara Kuivisto2.9.2020 Porvoo
1 500 metriä4.02,35Sara Kuivisto4.8.2021 Tokio, Japani
1 maili4.29,64Sara Kuivisto17.2.2022 Liévin
2 000 metriä5.42,71Kristiina Mäki17.6.2014 Ostrava, Tšekin tasavalta
3 000 metriä8.41,30Päivi Tikkanen26.8.1991 Tokio, Japani
5 000 metriä14.56,22Annemari Sandell8.7.1996 Tukholma, Ruotsi
5 km (maantiejuoksu)15.13Annemari Sandell13.4.1996 Portsmouth
10 000 metriä31.40,42Annemari Sandell27.7.1996 Atlanta, Yhdysvallat
10 km (maantiejuoksu)31.59Johanna Peiponen28.5.2016 Oulu
20 km (maantiejuoksu)1.06.28Annemari Sandell27.9.1998 Uster, Sveitsi
Puolimaraton1.10.04Annemari Sandell27.9.1998 Uster, Sveitsi
Maraton2.28.00Ritva Lemettinen2.4.1995 Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
100 km (maantiejuoksu)7.41.54[6]Noora Honkala19.2.2022 Spárti, Kreikka
2 000 m esteet6.18,09Johanna Lehtinen17.7.2006 Tampere
3 000 m esteet9.24,70Sandra Eriksson12.7.2014 Glasgow, Yhdistynyt kuningaskunta
100 metrin aitajuoksu12,72Annimari Korte24.7.2019 Joensuu
200 metrin aitajuoksu26,65Nooralotta Neziri11.6.2020 Oslo, Norja
400 metrin aitajuoksu54,62Tuija Helander3.9.1987 Rooma, Italia
Korkeushyppy196Ella Junnila7.3.2021 Toruń, Puola
Seiväshyppy472Wilma Murto29.8.2021 Tampere
Pituushyppy685Ringa Ropo9.8.1990 Lahti
Kolmiloikka14,63Senni Salminen19.6.2021 Cluj-Napoca, Romania
Kuulantyöntö18,57Asta Ovaska20.8.1989 Tukholma, Ruotsi
Kiekonheitto67,02Ulla Lundholm23.8.1983 Helsinki
Moukarinheitto74,40Krista Tervo19.3.2022 Leiria, Portugali
Keihäänheitto64,90Paula Huhtaniemi10.8.2003 Helsinki
Seitsenottelu6404Satu Ruotsalainen26.–27.8.1991 Tokio, Japani
Kymmenottelu6515Milla Kelo10.–11.9.2005 Helsinki
3 000 m (ratakävely)11.59,60Sari Essayah27.6.1993 Lapinlahti
5 000 m (ratakävely)20.28,62Sari Essayah9.7.1994 Tuusula
10 000 m (ratakävely)42.37,0hSari Essayah8.5.1993 Bergen, Norja
10 km kävely42.20Sari Essayah7.8.1995 Göteborg, Ruotsi
20 km kävely1.32.05Sari Essayah5.5.1996 Vantaa
35 km kävely2.58.30[7]Tiia Kuikka23.4.2022 Dudince, Slovakia
50 km kävely4.29.25Tiia Kuikka19.5.2019 Alytus, Liettua
4 × 100 metriä (maajoukkue)43,37Anu Pirttimaa, Sisko Hanhijoki,
Sanna Hernesniemi, Marja Salmela
22.8.1993 Stuttgart, Saksa
4 × 100 metriä (seurajoukkueet)44,53Jyväskylän Kenttäurheilijat
(Aino Pulkkinen, Hanna-Maari Latvala,
Anniina Kortetmaa, Nooralotta Neziri
7.9.2019 Ylivieska
1 000 metrin viesti2.10,91Turun Urheiluliitto
(Tiina Lindgren, Kirsi Jansson,
Hanna Paatonen, Tuija Helander)
13.6.1989 Turku
4 × 400 metriä (maajoukkue)3.25,7Marika Eklund, Mona-Lisa Pursiainen,
Pirjo Häggman, Riitta Salin
8.9.1974 Rooma, Italia
4 × 400 metriä (seurajoukkueet)3.39,06Viipurin Urheilijat
(Auli Marttinen, Tiina Inkinen,
Laila Andersson, Tiina Pakkala)
16.7.1989 Lappeenranta
4 × 800 metriä8.38,52Kokkolan Veikot
(Saara Haanpää, Jenni Nikula,
Minna Järvenpää, Mari Järvenpää)
7.7.2007 Turku
4 000 metrin viesti (DMR-viesti,
osuudet 1 200 m, 400 m, 800 m ja 1 600 m)
11.32,07Lahden Ahkera
(Veera Perälä, Sanna Erkinheimo, Helmi Vuorimaa, Emma Katajalaakso)
11.9.2021 Oulu
3 × 3 000 metrin kävelyviesti40.13,27Espoon Tapiot
(Hele Haapaniemi, Enni Nurmi, Taika Nummi)
3.7.2016 Helsinki

Yleisurheilu maailmalla

Kansainvälisesti yleisurheilu on kiistatta yksi maailman suosituimmista lajeista. Viime vuosina kesäolympialaiset ovat olleet maailman suosituin urheilutapahtuma, eivätkä myöskään kahden vuoden välein järjestettävät yleisurheilun MM-kisat tule paljoa perässä. Kansainvälisellä nimellä World Athletic Championships tunnettu tapahtuma on maailman kolmanneksi katsotuin urheilutapahtuma. Tapahtuman takaa löytyy tietenkin vuonna 1912 perustettu lajin kattojärjestö World Athletics, joka tunnettiin vuoteen 2019 asti IAAF:n nimellä.

Monet yleisurheilumaailman suosituimmista tähdistä ovat lukeutuneet jopa maailman tunnetuimpien sekä arvostetuimpien urheilijoiden joukkoon. Suurimmat tähdet löytyvät käytännössä poikkeuksetta juoksun pikamatkoilta, sillä sadan metrin voittajaa pidetään hyvällä syyllä ihanteellisena atleettina. Tällä vuosituhannella yleisurheilumaailman kuumin nimi on kiistatta ollut Jamaikan Usain Bolt, joka nappasi kolmista olympialaisista peräti kahdeksan mitalia – kaikki kultaisia. Bolt voitti sekä sadan metrin että kahdensadan metrin kilpailun sekä 2008, 2012 että 2016. Lisäksi hän voitti kaksi kultaa viestistä – Jamaika voitti myös vuoden 2008 viestin, mutta joukkue tuli sittemmin diskatuksi. Boltilla on edelleen hallussaan myös kaikkien kolmen matkan maailmanennätykset.

Sadan metrin suurnimien joukkoon lukeutuvat myös kaksi olympiakultaa voittanut Carl Lewis sekä historiankirjoihinkin päätynyt Jesse Owens. Sekä Lewis että Owens onnistuivat parhaimmillaan voittamaan samoissa olympialaisissa kultaa sadalla metrillä, kahdellasadalla metrillä, viestissä sekä pituushypyssä – Lewish voitti yhteensä peräti yhdeksän olympiakultaa sekä yhden hopean. Sadan metrin hallitseva olympiavoittaja on Italian Marcell Jacobs, joka on samalla ensimmäinen italialainen sadan metrin olympiamitalisti.

Kaikkien tuntemaksi supertähdeksi voi kuitenkin yleisurheilun saralla nousta myös muilla kuin pikamatkoilla. Todellisten suurnimien joukkoon lukeutuu esimerkiksi brittiläinen Mo Farah, joka on kaikkien aikojen menestynein pitkän matkan juoksija. Farah voitti sekä 5 000 metrin että 10 000 metrin olympiakultaa sekä 2012 että 2016, minkä lisäksi hän saalisti MM-kisoissa kuusi kultamitalia sekä kaksi hopeaa samoilta matkoilta.

Hyppylajien puolella suurin nimi saattaa hyvinkin olla ukrainalainen seiväshyppääjä Sergei Bubka, joka on valittu useaan otteeseen vuoden yleisurheilijaksi. Kuusi maailmanmestaruutta sekä yhden olympiakullan voittanut Bubka muistetaan erityisesti maailmanennätysten säännöllisestä parantamisesta. Bubka ehti urallaan rikkoa maailmanennätyksen peräti seitsemääntoista otteeseen, minkä lisäksi hän rikkoi myös sisätilojen maailmanennätyksen kahdeksantoista kertaa. Bubkan ennätys oli voimassa lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.

Viime vuosina lajin suurimmaksi nimeksi on noussut Ruotsin Armand Duplantis, joka on myös hallitseva olympiavoittaja. Duplantis on ehtinyt jo 22-vuotiaana laittamaan maailmanennätyksen uusiksi neljään otteeseen.

Yleisurheilun säännöt

Yleisurheilu on laaja kattotermi, joka pitää sisällään useita eri urheilulajeja. Tätä nykyä useimmiten kilpaillaan pikajuoksuissa, keskipitkän matkan juoksuissa, pitkän matkan juoksuissa, viestijuoksuissa, aitajuoksuissa, estejuoksuissa, hyppylajeissa, heittolajeissa, kävelyssä sekä useita lajeja sisältävissä otteluissa. Miehet kilpailevat kymmenottelussa, kun taas naisten lajina toimii seitsenottelu.

Useimmissa yleisurheilun lajeissa konsepti on huomattavan yksinkertainen ja säännöt selkeitä. Juoksulajeissa pyritään yksinkertaisesti ensimmäisenä maaliin, hyppylajeissa pyritään hyppäämään mahdollisimman pitkälle tai mahdollisimman korkealle ja kävelyssä tietenkin pyritään jälleen ensimmäisenä maaliin. Monipuolisemmat säännöt ovat käytössä ainoastaan kymmen- ja seitsenottelussa, joissa kilpaillaan useassa eri lajissa ja kerätään pisteitä tuloksen mukaan. Korkeimman kokonaistuloksen saanut urheilija voittaa.

Kymmenottelussa kilpaillaan järjestyksessä 100 metrin juoksussa, pituushypyssä, kuulantyönnössä, korkeushypyssä, 400 metrin juoksussa, 110 metrin aikajuoksussa, kiekonheitossa, seiväshypyssä, keihäänheitossa ja 1 500 metrin juoksussa. Seitsenottelussa lajit taas ovat 100 metrin aidat, korkeushyppy, kuulantyöntö, 200 metrin juoksu, pituushyppy, keihäänheitto ja 800 metrin juoksu. Molemmat lajit on jaettu kahdelle päivälle. Puolet lajeista kilpaillaan ensimmäisenä päivänä ja toinen puoli taas toisena päivänä.

Pikajuoksuissa kilpaillaan yleensä ensin karsintakierros, minkä perusteella urheilijat pääsevät finaaliin. Ainoastaan finaalijuoksun tuloksella on merkitystä voitonjaon kannalta. Pidemmillä matkoilla karsintakierroksia taas ei ole käytössä, vaan esimerkiksi 10 000 metrin mitalit jaetaan yksittäisen juoksun perusteella.

Hyppylajeissa ja heittolajeissa kilpailijoilla taas on käytettävissä useita yrityksiä, joilla pyritään saamaan mahdollisimman hyvä tulos. Ainoastaan parhaalla suorituksella on merkitystä tuloksen kannalta. Myös näissä lajeissa käydään yleensä erillinen karsintakierros. Mitalit jaetaan kuitenkin pelkästään finaalikierroksen perusteella.

Yleisurheilun maailmanennätykset (miehet)

LajiEnnätysUrheilijaKansalaisuusPvmPaikkakunta
100 m9,58Usain Bolt Jamaika16. elokuuta 2009Berliini, Saksa
200 m19,19Usain Bolt Jamaika20. elokuuta 2009Berliini, Saksa
400 m43,03Wayde van Niekerk Etelä-Afrikka14. elokuuta 2016Rio de Janeiro, Brasilia
800 m1.40,91David Rudisha Kenia9. elokuuta 2012Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
1 000 m2.11,96Noah Ngeny Kenia5. syyskuuta 1999Rieti, Italia
1 500 m3.26,00Hicham El Guerrouj Marokko14. heinäkuuta 1998Rooma, Italia
1 maili3.43,13Hicham El Guerrouj Marokko7. heinäkuuta 1999Rooma, Italia
2 000 m4.44,79Hicham El Guerrouj Marokko7. syyskuuta 1999Berliini, Saksa
3 000 m7.20,67Daniel Komen Kenia1. syyskuuta 1996Rieti, Italia
5 000 m12.35,36Joshua Cheptegei Uganda14. elokuuta 2020Monaco
5 km (maantiejuoksu)12.49Berihu Aregawi Etiopia31. joulukuuta 2021Barcelona
10 000 m26.11,00Joshua Cheptegei Uganda7. lokakuuta 2020Valencia, Espanja
10 km (maantiejuoksu)26.24Rhonex Kipruto Kenia12. tammikuuta 2020Valencia, Espanja
Puolimaraton57.31Jacob Kiplimo Uganda21. marraskuuta 2021Lissabon, Portugali
Tunnin juoksu (ratajuoksu)21 330 mMo Farah Yhdistynyt kuningaskunta4. syyskuuta 2020Bryssel, Belgia
Maraton2.01.39Eliud Kipchoge Kenia16. syyskuuta 2018Berliini, Saksa
50 km (maantiejuoksu)2.42.07Ketema Bekele Negasa Etiopia23. toukokuuta 2021Port Elizabeth, Etelä-Afrikka
100 km (maantiejuoksu)6.09.14Nao Kazami Japani24. kesäkuuta 2018Kitami, Japani
3 000 m estejuoksu7.53,63Saif Saaeed Shaheen Qatar3. syyskuuta 2004Bryssel, Belgia
110 metrin aitajuoksu12,80Aries Merritt Yhdysvallat7. syyskuuta 2012Bryssel, Belgia
400 metrin aitajuoksu45,94Karsten Warholm Norja3. elokuuta 2021Tokio, Japani
Korkeushyppy245Javier Sotomayor Kuuba27. heinäkuuta 1993Salamanca, Espanja
Seiväshyppy620Armand Duplantis Ruotsi20. maaliskuuta 2022Belgrad, Serbia
Pituushyppy895Mike Powell Yhdysvallat30. elokuuta 1991Tokio, Japani
Kolmiloikka18,29Jonathan Edwards Yhdistynyt kuningaskunta7. elokuuta 1995Göteborg, Ruotsi
Kuulantyöntö23,37Ryan Crouser Yhdysvallat18. kesäkuuta 2021Eugene, Yhdysvallat
Kiekonheitto74,08Jürgen Schult Saksan demokraattinen tasavalta6. kesäkuuta 1986Neubrandenburg, Saksan demokraattinen tasavalta
Moukarinheitto86,74Juri Sedyh Neuvostoliitto30. elokuuta 1986Stuttgart, Saksan liittotasavalta
Keihäänheitto98,48Jan Železný Tšekki25. toukokuuta 1996Jena, Saksa
Kymmenottelu9 126Kévin Mayer Ranska15.–16. syyskuuta 2018Talence, Ranska
20 000 m kävely (rata)1.17.25,6Bernardo Segura Meksiko7. toukokuuta 1994Bergen, Norja
20 km kävely (tie)1.16.36Yusuke Suzuki Japani15. maaliskuuta 2015Nomi, Japani
30 000 m kävely (rata)2.01.44,1Maurizio Damilano Italia3. lokakuuta 1992Cuneo, Italia
50 000 m kävely (rata)3.35.27,2Yohann Diniz Ranska12. maaliskuuta 2011Reims, Ranska
50 km kävely (tie)3.32.33Yohann Diniz Ranska15. elokuuta 2014Zürich, Sveitsi
4 × 100 m36,84 Jamaika
Nesta Carter,
Michael Frater,
Yohan Blake,
Usain Bolt
 Jamaika11. elokuuta 2012Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
4 × 200 m1.18,63 Jamaika
Nickel Ashmeade,
Warren Weir,
Jermaine Brown,
Yohan Blake
 Jamaika24. toukokuuta 2014Nassau, Bahama
4 × 400 m2.54,29 Yhdysvallat
Andrew Valmon,
Quincy Watts,
Butch Reynolds,
Michael Johnson
 Yhdysvallat22. elokuuta 1993Stuttgart, Saksa
4 × 800 m7.02,43 Kenia
Joseph Mutua,
William Yiampoy,
Ismael Kombich,
Wilfred Bungei
 Kenia25. elokuuta 2006Bryssel, Belgia
Yhdistelmäviesti
(1 200 m, 400 m, 800 m, 1 600 m)
9.15,50 Yhdysvallat
Kyle Merber,
Brycen Spratling,
Brandon Johnson,
Ben Blankenship
 Yhdysvallat3. toukokuuta 2015Nassau, Bahama
4 × 1500 m14.22,22 Kenia
Collins Cheboi,
Silas Kiplagat,
James Kiplagat Magut,
Asbel Kiprop
 Kenia25. toukokuuta 2014Nassau, Bahama
Maantieviesti
(42,195 km)
1.57.06 Kenia
Josephat Muchiri Ndambiri,
Martin Irungu Mathathi,
Daniel Muchunu Mwangi,
Mekubo Mogusu,
Onesmus Nyerre,
John Kariuki [5]
 Kenia23. marraskuuta 2005Chiba, Japani

Yleisurheilun maailmanennätykset (naiset)

LajiEnnätysUrheilijaKansalaisuusPvmPaikkakunta
100 m10,49Florence Griffith‑Joyner Yhdysvallat16. heinäkuuta 1988Indianapolis, Yhdysvallat
200 m21,34Florence Griffith-Joyner Yhdysvallat29. syyskuuta 1988Soul, Korean tasavalta
400 m47,60Marita Koch Saksan demokraattinen tasavalta6. lokakuuta 1985Canberra, Australia
800 m1.53,28Jarmila Kratochvílová Tšekkoslovakia26. heinäkuuta 1983München, Saksan liittotasavalta
1 000 m2.28,98Svetlana Masterkova Venäjä23. elokuuta 1996Bryssel, Belgia
1 500 m3.50,07Genzebe Dibaba Etiopia17. heinäkuuta 2015Monaco
1 maili4.12,33Sifan Hassan Alankomaat12. heinäkuuta 2019Monaco
2 000 m5.21,56Francine Niyonsaba Burundi14. syyskuuta 2021Zagreb, Kroatia
3 000 m8.06,11Wang Junxia Kiina13. syyskuuta 1993Peking, Kiina
5 000 m14.06,62Letesenbet Gidey Etiopia7. lokakuuta 2020Valencia, Espanja
5 km (maantiejuoksu)14.44Sifan Hassan Alankomaat17. helmikuuta 2019Monaco
5 km (maantiejuoksu) (sekakilpailu)14.19Ejgayehu Taye Etiopia31. joulukuuta 2021Barcelona
10 000 m29.01,03Letesenbet Gidey Etiopia8. kesäkuuta 2021Hengelo, Alankomaat
10 km (maantiejuoksu) (sekakilpailu)29.43Joyciline Jepkosgei Kenia9. syyskuuta 2017Praha, Tšekki
10 km (maantiejuoksu)30.29Asmae Leghzaoui Marokko8. kesäkuuta 2002New York, Yhdysvallat
Tunnin juoksu18 930 mSifan Hassan Alankomaat4. syyskuuta 2020Bryssel, Belgia
Puolimaraton (sekakilpailu)1.02.52Letesenbet Gidey Etiopia24. lokakuuta 2021Valencia, Espanja
Puolimaraton1.05.16Peres Jepchirchir Kenia17. lokakuuta 2020Gdynia, Puola
Maraton (sekakilpailu)2.14.04Brigid Kosgei Kenia13. lokakuuta 2019Chicago, Yhdysvallat
Maraton2.17.01Mary Keitany Kenia23. huhtikuuta 2017Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
50 km (sekakilpailu)2.59.54Desiree Linden Yhdysvallat13. huhtikuuta 2021Dorena Lake, Yhdysvallat
50 km3.04.24Irvette van Zyl Etelä-Afrikka23. toukokuuta 2021Port Elizabeth, Etelä-Afrikka
100 km (maantiejuoksu)6.33.11Tomoe Abe Japani25. kesäkuuta 2000Tokoro, Japani
3 000 m estejuoksu8.44,32Beatrice Chepkoech Kenia20. heinäkuuta 2018Monaco
100 m aitajuoksu12,20Kendra Harrison Yhdysvallat22. heinäkuuta 2016Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
400 m aitajuoksu51,46Sydney McLaughlin Yhdysvallat4. elokuuta 2021Tokio, Japani
Korkeushyppy209Stefka Kostadinova Bulgaria30. elokuuta 1987Rooma, Italia
Seiväshyppy506Jelena Isinbajeva Venäjä28. elokuuta 2009Zürich, Sveitsi
Pituushyppy752Galina Tšistjakova Neuvostoliitto11. kesäkuuta 1988Leningrad, Neuvostoliitto
Kolmiloikka15,74Yulimar Rojas Venezuela20. maaliskuuta 2022Belgrad, Serbia
Kuulantyöntö22,63Natalja Lisovskaja Neuvostoliitto7. kesäkuuta 1987Moskova, Neuvostoliitto
Kiekonheitto76,80Gabriele Reinsch Saksan demokraattinen tasavalta9. heinäkuuta 1988Neubrandenburg, Saksan demokraattinen tasavalta
Moukarinheitto82,98Anita Włodarczyk Puola28. elokuuta 2016Varsova, Puola
Keihäänheitto72,28Barbora Špotáková Tšekki13. syyskuuta 2008Stuttgart, Saksa
Seitsenottelu7 291Jackie Joyner-Kersee Yhdysvallat23.–24. syyskuuta 1988Soul, Korean tasavalta
Kymmenottelu8 358Austra Skujytė Liettua14.–15. huhtikuuta 2005Columbia, Yhdysvallat
10 000 m kävely (rata)41.56,23Nadežda Rjaškina Neuvostoliitto24. heinäkuuta 1990Seattle, Yhdysvallat
20 000 m kävely (rata)1.26.52,3Olimpiada Ivanova Venäjä6. syyskuuta 2001Brisbane, Australia
20 km kävely (tie)1.23.49Yang Jiayu Kiina20. maaliskuuta 2021Huangshan, Kiina
50 km kävely (tie)3.59.15Liu Hong Kiina9. maaliskuuta 2019Huangshan, Kiina
4 × 100 m40,82Yhdysvallat
Tianna Madison,
Allyson Felix,
Bianca Knight,
Carmelita Jeter
 Yhdysvallat10. elokuuta 2012Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
4 × 200 m1.27,46Team Blue
LaTasha Jenkins,
LaTasha Colander-Richardson,
Nanceen Perry,
Marion Jones
 Yhdysvallat29. huhtikuuta 2000Philadelphia, Yhdysvallat
4 × 400 m3.15,17 Neuvostoliitto
Tatjana Ledovskaja,
Olga Nazarova,
Maria Pinigina,
Olga Bryzgina
 Neuvostoliitto1. lokakuuta 1988Soul, Korean tasavalta
4 × 800 m7.50,17 Neuvostoliitto
Nadežda Olizarenko,
Ljubov Gurina,
Ljudmila Borisova,
Irina Podjalovskaja
 Neuvostoliitto5. elokuuta 1984Moskova, Neuvostoliitto
Yhdistelmäviesti
(1 200 m, 400 m, 800 m, 1 600 m)
10.36,50 Yhdysvallat
Treniere Moser,
Sanya Richards-Ross,
Ajee Wilson,
Shannon Rowbury
 Yhdysvallat2. toukokuuta 2015Nassau, Bahama
4 × 1 500 m16.27,02Bowerman Track Club
Colleen Quigley,
Elise Cranny,
Karissa Schweizer,
Shelby Houlihan
 Yhdysvallat31. heinäkuuta 2020Portland, Yhdysvallat
Maantieviesti
(42,195 km)
2.11.41 Kiina
Jiang Bo,
Dong Yanmei,
Zhao Fentgting,
Ma Zaijie,
Lan Lixin,
Lin Na
 Kiina28. helmikuuta 1998Peking, Kiina

Sekalajit

LajiEnnätysUrheilijatMaaPvmPaikkakunta
4 × 400 m
(2 miestä ja 2 naista, juoksujärjestys vapaa)
3.09,34[10] Yhdysvallat
Wilbert London,
Allyson Felix,
Courtney Okolo,
Michael Cherry
 Yhdysvallat29. syyskuuta 2019Doha, Qatar

Yleisurheilu vedonlyönnissä

Yleisurheilu nauttii tietenkin suurta suosiota myös vedonlyönnin saralla. Suosituimpia tapahtumia ovat tietenkin olympialaiset ja MM-kisat, mutta vetoa pääsee lyömään myös esimerkiksi Kalevan kisoista sekä useita osakilpailuja ympäri maailmaa sisältävästä Timanttiliigasta.

Mitä suurempi tapahtuma, sitä enemmän erilaisia vetovaihtoehtoja on tietenkin tarjolla. Useimmiten yksittäisessä lajissa vetoa pääsee lyömään voittajan ohella myös mitalisteista sekä voittajan tuloksesta. Vetoa pystyy lyömään myös kahden eri urheilijan välillä paremmin sijoittuvasta urheilijasta. Suurtapahtumissa pääsee tietenkin lyömään vetoa myös kokonaistuloksesta. Esimerkiksi olympialaisissa pystyy veikkaamaan parhaiten menestyvää maata tai tietyn maan mitalisaldoa.

Vetoa voikin tällöin lyödä esimerkiksi Suomen mitalimäärästä tai Suomen nappaamien kultamitalien määrästä. Viime vuosina kertoimet kultamitaleille ovat tietenkin olleet Suomen tapauksessa varsin korkeita. Koska olympialaiset ovat jättimäinen suurtapahtuma, joka kiehtoo vedonlyöjiä ympäri maailman, pystyy yksittäiseen kohteeseen tarvittaessa lyömään sisään hyvinkin suuria summia. Sama pätee luonnollisesti myös yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailuihin.

Yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut

Yleisurheilun saralla kesäolympialaiset ovat tietenkin suurin yksittäinen tapahtuma, mutta lähelle pääsevät myös kahden vuoden välein järjestettävät yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut. Jopa maailman kolmanneksi suurimpana urheilutapahtumana pidetty tapahtuma on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1983 lähtien. Aluksi MM-kisat järjestettiin olympialaisten tapaan neljän vuoden välein, mutta vuodesta 1991 lähtien mitaleja on jaettu kahden vuoden välein.

MM-kisojen lajivalikoima eroaa hieman olympialaisista, sillä mukana ovat esimerkiksi sekä miesten että naisten 20 kilometrin ja 50 kilometrin kävelyt. Vuonna 2019 mukaan lisättiin myös 4 x 400 metrin sekaviesti, jossa joukkueeseen kuuluu kaksi naista sekä kaksi miestä. Tämä laji on sittemmin lisätty myös olympialaisiin. Sekä miehet että naiset kilpailevat MM-kisoissa 24 eri lajissa, minkä lisäksi mukana on myös tämä yksittäinen sekakilpailu.

Ensimmäiset MM-kisat järjestettiin kiinnostavasti juuri Helsingissä, joten Suomi on ollut olennaisessa osassa kisojen historiassa. Suomi oli samalla myös ensimmäinen maa, jossa kisat järjestettiin kahteen otteeseen, sillä Helsinki toimi MM-kisojen näyttämönä sekä 1983 että 2005. Vuonna 1983 Suomi kykeni kolmeen mitaliin, kun Tiina Lillak voitti naisten keihäänheiton kultaa, Arto Bryggare sijoittui toiseksi 110 metrin aidoissa ja Martti Vainio nappasi pronssia 5 000 metrillä. Ensimmäisten MM-kisojen hahmoksi nousi Carl Lewis, joka voitti kultaa sekä 100 metrillä että viestistä. Yhdysvaltain viestijoukkue rikkoi Helsingin kisoissa myös maailmanennätyksen.

Suomi on MM-kisojen historian 25. menestynein maa, sillä Suomi on ehtinyt nappaamaan yhteensä 22 mitalia. Miehet ovat haalineet 18 mitalia, kun taas naiset ovat pystyneet 4 mitaliin. Suomen mitaleista 7 on ollut kultaisia, 8 hopeisia ja 7 pronssisia. Tiina Lillakin ohella kultaa ovat onnistuneet voittamaan Seppo Räty, Kimmo Kinnunen, Sari Essayah, Valentin Kononen, Aki Parviainen ja Tero Pitkämäki. Seitsemissä edellisissä kisoissa Suomi on onnistunut voittamaan yhteensä ainoastaan kolme mitalia. Jokaisesta mitalista on vastannut keihäänheittäjä Tero Pitkämäki, joka voitti kultaa 2007, hopeaa 2013 ja pronssia 2015. Kaksissa edellisissä kisoissa Suomi on jäänyt tyystin mitaleitta.

Yleisurheilun MM-kisojen historian menestynein urheilija on ollut 18 mitalilla Yhdysvaltain Allyson Felix, jonka mitaleista peräti 13 oli kultaisia. Menestynein mies taas on Jamaikan Usain Bolt, jonka 14 mitalista 11 oli kultaa. Maiden välistä mitalitaulukkoa johtaa varsin selvästi Yhdysvallat, jonka perässä tulevat Kenia sekä Venäjä.

Mitalitaulukko

Sija, maa Mitaleita
1. Yhdysvallat 381 mitalia (170 kultaa)
2. Kenia 151 mitalia (60 kultaa)
3. Venäjä 142 mitalia (42 kultaa)
4. Saksa 121 mitalia (38 kultaa)
5. Jamaika 127 mitalia (35 kultaa)
6. Yhdistynyt kuningaskunta 104 mitalia (30 kultaa)
7. Etiopia 85 mitalia (29 kultaa)
8. Neuvostoliitto 78 mitalia (23 kultaa)
9. Kuuba 60 mitalia (22 kultaa)
10. Itä-Saksa 56 mitalia (21 kultaa)

Kilpailut

Vuosi Maa
1983 Suomi
1987 Italia
1991 Japani
1993 Saksa
1995 Ruotsi
1997 Kreikka
1999 Espanja
2001 Kanada
2003 Ranska
2005 Suomi
2007 Japani
2009 Saksa
2011 Etelä-Korea
2013 Venäjä
2015 Kiina
2017 Iso-Britannia
2019 Qatar
2022 Yhdysvallat
2023 Unkari

MM-kilpailuiden ennätykset – Miehet

Vuosi, laji Urheilija (maa)
2009, 100 m Usain Bolt (Jamaika)
2009, 200 m Usain Bolt (Jamaika)
1999, 400 m Michael Johnson (Yhdysvallat)
2019, 800 m Donavan Brazier (Yhdysvallat)
1999, 1 500 m Hicham el-Guerrouj (Marokko)
2003, 5 000 m Eliud Kipchoge (Kenia)
2009, 10 000 m Kenenisa Bekele (Etiopia)
2009, Maraton Abel Kirui (Kenia)
2009, 3 000 m esteet Ezekiel Kemboi (Kenia)
1993, 110 m aidat Colin Jackson (Yhdistynyt kuningaskunta)
1993, 400 m aidat Kevin Young (Yhdysvallat)
2013, Korkeushyppy Bohdan Bondarenko (Ukraina)
2001, Seiväshyppy Dmitri Markov (Australia)
1991, Pituushyppy Mike Powell (Yhdysvallat)
1995, Kolmiloikka Jonathan Edwards (Yhdistynyt kuningaskunta)
2019, Kuulantyöntö Joe Kovacs (Yhdysvallat)
2005, Kiekonheitto Virgilius Alekna (Liettua)
2007, Moukarinheitto Ivan Tsihan (Valko-Venäjä)
2001, Keihäänheitto Jan Zelesny (Tshekki)
2015, Kymmenottelu Ashton Eaton (Yhdysvallat)
2003, 20 km kävely Jefferson Perez (Ecuador)
2017, 50 km kävely Yohann Diniz (Ranska)
2011, 4 x 100 m Jamaika (Jamaika)
1993, 4 x 400 m Yhdysvallat (Yhdysvallat)

MM-kilpailuiden ennätykset – Naiset

Vuosi, laji Urheilija (maa)
1999, 100 m Marion Jones (Yhdysvallat)
2015, 200m Dafne Schippers (Alankomaat)
1983, 400 m Jarmila Kratochvilova (Tshekkoslovakia)
1983, 800 m Jarmila Kratochvilova (Tshekkoslovakia)
2019, 1 500 m Sifan Hassan (Alankomaat)
2019, 5 000 m Hellen Obiri (Kenia)
2003, 10 000 m Berhane Adere (Etiopia)
2005, Maraton Paula Radcliffe (Yhdistynyt kuningaskunta)
2019, 3 000 m esteet Beatrice Chepkoech (Kenia)
2011, 110 m aidat Sally Pearson (Australia)
2019, 400 m aidat Dalilah Muhammad (Yhdysvallat)
1987, Korkeushyppy Stefka Kostadinova (Bulgaria)
2005, Seiväshyppy Jelena Isinbajeva (Venäjä)
1987, Pituushyppy Jackie Joyner-Kersee (Yhdysvallat)
1995, Kolmiloikka Inessa Kravets (Ukraina)
1987, 2011, Kuulantyöntö Natalja Lisovskaja (Neuvostoliitto), Valeria Adams (Uusi-Seelanti)
1987, Kiekonheitto Martina Hellmann (Itä-Saksa)
2015, Moukarinheitto Anita Wlodarczyk (Puola)
2005, Keihäänheitto Osleidyz Menendez (Kuuba)
1987, Seitsenottelu Jackie Joyner-Kersee (Yhdysvallat)
1997, 10 000 m ratakävely Annarita Sidoti (Italia)
1995, 10 km kävely Irina Stankina (Venäjä)
2005, 20 km kävely Olimpiada Ivanova (Venäjä)
2017, 50 km kävely Ines Henriques (Portugali)
2015, 4 x 100 m Jamaika (Jamaika)
1993, 4 x 400 m Yhdysvallat (Yhdysvallat)