Koripallo – kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Suorastaan klassinen koripallo lukeutuu ehdottomasti vanhimpien ja klassisimpien urheilu lajien joukkoon. Edelleen huippusuosiota nauttiva palloilulaji on kehitetty jo 1800-luvulla, ja suosio on ollut näihin päiviin saakka laajaa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Lajista lyödään tietysti myös vetoa.

Lyö vetoa koripallosta

Tausta ja historia

Koripallo ja NBA:koripallo-1.png

Koripallolla on varsin mielenkiintoinen syntyhistoria, sillä kyseessä on kanadalaisen opettaja James Naismithin kehittämä laji, jonka hän kehitti tarkoituksella soveltuvaksi myös talville ja sateisille päiville. Sisätiloissa pelattava laji pyrki myös välttelemään turhia kontakteja ja korostamaan taitoa – tämän vuoksi korit sijoitettiinkin huomattavan korkealle. Säännöt julkaistiin ensi kertaa vuonna 1892 ja samana vuonna käytiin myös ensimmäinen koripallo-ottelu, joka päättyi lukemin 1–0. Pelin säännöt sekä taktiikat ovat tämän jälkeen muuttuneet huomattavaksi, vaikka perusperiaate onkin pysynyt samana. Tänä päivänä yksittäisessä pelissä saattaa tulla jopa satoja pisteitä.

Kansainvälinen lajiliitto perustettiin vuonna 1932 ja ensi kerran koripallo otettiin mukaan olympialaisiin vuonna 1936. Lajin suosio kasvoi nopeasti ja vuonna 1946 perustettiin Yhdysvaltoihin huippusarja NBA, joka pyrki koordinoimaan maan suurimpien joukkueiden ottelut saman sarjan alle. Huippusarjan perustaminen kiihdytti lajin suosiota tietysti entisestään ja tänä päivänä kyseessä on yksi maailman suosituimmista urheilulajeista.

Koripallo Suomessa

Tarkkaa tietoa koripallon saapumisesta Suomeen ei ole, mutta hieman lähteestä riippuen laji on saapunut Kööpenhaminasta Vilho Nuorevan mukana joskus 20- ja 30-lukujen taitteessa. Suomenmestaruudesta kilpailtiin ensi kerran vuonna 1939, jolloin kilpailu toimi cup-muotoisena. Varsinainen mestaruussarja sai syntynsä seuraavana vuonna ja samana vuonna vasta perustettu Veikkaus otti myös koripallosarjan ottelut listoilleen. Vedonlyönti kasvatti lajin suosiota välittömästi.

Vuodesta 2005 lähtien koripallon mestaruussarja on tunnettu nimellä Korisliiga. Sarjan 12 joukkuetta pelaavat kaksinkertaisen sarjan, minkä jälkeen 8 parasta joukkuetta pääsee playoffeihin. Sarjan historian menestynein joukkue on Pantterit, joka on saalistanut peräti 14 mestaruutta. Tätä nykyä joukkue pelaa alasarjoissa, eikä Pantterit ole kyennyt voittamaan mestaruutta yli neljäänkymmeneen vuoteen. Korisliiga on hieman alle tuhannen katsojan katsojakeskiarvolla Suomen viidenneksi suosituin palloilusarja.

Suomen maajoukkue on menestynyt vähintäänkin kohtalaisesti, sillä Susijenginä tunnettu joukkue on ottanut EM-kisoihin osaa 15 kertaa. Parhaimmillaan Suomen joukkue on sijoittunut kuudenneksi.

Koripallo maailmalla

Koripallo on yksinkertaisuutensa vuoksi sekä yksi pelatuimmista että katsotuimmista urheilulajeista kansainvälisesti. Kyseessä on yksi Yhdysvaltojen suurimmista lajeista ja lähes kaikissa Euroopan maissa koripallo kerää suurta huomiota. Monet listaukset nostavat koripallon jopa suosituimmaksi lajiksi esimerkiksi Kiinassa, Baltian maissa sekä Tyynenmeren saarivaltioissa. Kansainvälistä menestystä ovat viime vuosina niittäneet Yhdysvaltojen lisäksi myös Ranska, Argentiina, Espanja, Italia, Kreikka, Liettua ja Saksa.

Lajin ehdottomasti suosituin yksittäinen sarja on Pohjois-Amerikassa pelattava NBA, joka nauttii suosiota myös Suomessa. Sarjassa pelaa 30 joukkuetta ja finaaliottelut ovat viime vuosinakin keränneet jopa yli 13 miljoonan katsojan yleisöjä. Lajin suurimpaan sarjaan on kautta aikojen päätynyt vain kolme suomalaista: Hanno Möttölä, Erik Muprhy ja Lauri Markkanen.

Koripallo säännöt

Koripallo on parkettikentällä pelattava palloilulaji, jossa tavoitteena on heittää pallo vastustajan korin läpi. Peliä pelataan viisihenkisillä joukkueilla ja peliä varten kehitetyllä nahkaisella pallolla. Onnistuneesta korista saa kaksi pistettä. Jos kori taas tehdään heittämällä pallo koriin ns. kolmen pisteen viivan takaa, palkitaan korista sen sijaan kolmella pistellä. Peli koostuu neljästä erästä, jotka ovat kansainvälisissä peleissä 10 minuutin pituisia. NBA:ssa erät taas kestävät 12 minuuttia.

Koripalloa pelataan ainoastaan käsin, eikä jaloilla saa lainkaan pelata. Pallo käsissä ei saa myöskään juosta, vaan pelaajan on kuljettava eteenpäin palloa pomputellen. Palloa voi myös heittää joukkuetovereille. Teknisesti kyseessä on kontaktilaji, mutta rikkeitä tuomitaan varsin helposti. Jos pelaajaa rikotaan heittotilanteessa, pääsee rikottu pelaaja yrittämään korien tekemistä kahdella vapaaheitolla. Yksittäinen vapaaheitto on yhden pisteen arvoinen. Enemmän pisteitä kerännyt joukkue voittaa, eikä tasapelejä tunneta. Jos peli päättyy tasan, jatketaan peliä viisiminuuttisilla jatkoerillä siihen saakka, että voittaja on selvillä.

Koripallo säännöt ovat pohjimmiltaan varsin yksinkertaiset ja peli on suosittu myös amatöörien ja nuorten parissa.

Koripallo vedonlyönnissä

Koripallosta vedon lyöminen on kuulunut Suomessa aina oleellisena osana lajiin, eikä tilanne ole nykypäivänä kovin erilainen muuallakaan maailmassa. Kyseessä on ehdottomasti yksi suosituimmista vedonlyöntilajeista, mikä saattaa johtua nopeatempoisista peleistä ja joukkue urheilu lajille poikkeuksellisen korkeista pistemääristä.

Voit lyödä vetoa Suomen sarjoista alasarjoja myöten, mutta parhaimmillaan kohdevalikoimat ovat suursarjojen parissa. Monilla sivustoilla voit lyödä vetoa esimerkiksi tehdyistä koreista, pelaajakohtaisista pisteistä, syötöistä ja levypalloista. Laadukkaimmilla sivustoilla voit yhdistää samalle lapulle useita kohteita samasta ottelusta, jolloin onnistunut veto voi tuoda mukanaan hyvinkin suuria rahasummia.

Koripallo foorumi on Suomen suurin aihetta käsittelevä sivusto. Foorumilta löydät helposti tietoa otteluista sekä laadukkaita vetovinkkejä!

Esittelemme kaikki maininnan arvoiset urheilulajit: