Esports – kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Moderni urheilu ei välttämättä lainkaan vaadi tietokoneen ääreltä poistumista. Esports nauttii suomalaistenkin keskuudessa suurta suosiota ja viihdyttävät videopelitapahtumat löytyvät nykyään myös lähes kaikilta vedonlyöntisivustoilta.

Lyö vetoa esportista

Esportsin tausta ja historia

Elektroninen urheilu eli esports on jatkuvasti suosiotaan kasvattavaa viihdettä. Kyseessä on käytännössä videopelien välityksellä tapahtuva kilpailu, jota harrastetaan useassa eri muodossa. Vaikka enemmän tai vähemmän viralliset kilpailut videopeleissä ovat olleet arkipäivää jo useamman vuosikymmenen ajan, on suursuosio ja täysin vakavasti otettavat turnaukset tuoreempi ilmiö.

Striimaus ja pelien helppo seuraaminen on johtanut valtavaan suosion kasvuun, mikä näkyy siinä, että Suomessakin esports kuuluu nuorison keskuudessa jo suosituimpiin lajeihin. Parhaat pelaajat saattavat tienata miljoonia ja samalla puhutaan myös miljoonayleisöistä. Suomessakin esports-tapahtumia on lähetetty parhaaseen katseluaikaan jopa Ylen kanavilta.

Ensimmäisenä esports-tapahtumana voidaan pitää Stanfordin yliopiston vuonna 1972 järjestämään tapahtumaa, jossa pelinä toimi Spacewar. Tuolloin suositut arcade-pelit mahdollistivat monenlaisen kilpailun ja esimerkiksi Guinnessin ennätystenkirja on tunnustanut useita videopeleissä saavutettuja tuloksia. 90-luvulla trendi siirtyi entistä enemmän pelaajien keskinäiseen reaaliaikaiseen kilpailuun, minkä mahdollisti entistä helpommin netin välityksellä tapahtuva pelaaminen. Pelit, kuten Street Fighter II ja Doom nauttivat suurta suosiota netissä.

Suurin suosio on syntynyt 2000-luvun puolella. Vakavia kilpailuja järjestetään yhä useammassa pelissä ja lajin suurimpia tapahtumia saattaa hyvinkin katsoa yhden päivän aikana jopa 4,5 miljoonaa silmäparia ympäri maailman. Myös vedonlyönti esportsista on tätä nykyä arkipäivää, ja esports lukeutuukin suosituimpien lajien joukkoon monilla vedonlyöntisivustoilla. Kilpailuja järjestetään jopa sadoissa eri peleissä, mutta suosituimpien pelien joukko erottautuu selvästi. Katsojalukujen ja vedonlyöntisivustojen perusteella suosituimmat esports-lajit ovat Counter-Strike: GO, Dota 2 sekä League of Legends. Vedonlyöntisivustoilla seurataan runsaasti myös FIFA:n ja NBA:n kaltaisia urheilupelejä.

Kohtalaisen kyseenalaisena voidaan tietenkin pitää sitä, onko videopelaaminen välttämättä urheilua lainkaan. Yhä useampi valtio kuitenkin tunnustaa esportsin aseman, ja ammattipelaajille saatetaan myöntää esimerkiksi urheilijaviisumeita. Esimerkiksi Kiina on tunnustanut esportsin aseman urheiluna, minkä lisäksi kansainvälinen olympiakomitea on myöntänyt, että esportsia voidaan hyvinkin pitää urheilullisena aktiviteettina, joka voi vertautua perinteisempiin lajeihin. Useissa yliopistoissa ja muissa koulutuslaitoksissa voi myös nykyään opiskella esports:iin liittyviä tutkintoja. Koulutusta tarjoavat esimerkiksi lukuisat huippu yliopistot Isossa-Britanniassa ja Maltalla sekä esimerkiksi maineikas urheilualan koulutuslaitos, Johan Cruyff Institute.

Yleisön parissa lajin suosio on selvä. Olipa virallinen asema mikä tahansa, esports kiinnostaa miljoonia ihmisiä ympäri maailman.

Esports Suomessa

Elektroninen urheilu on aina nauttinut Suomessa suurta suosiota – onhan videopelaaminen Suomessa jo pitkään ollut yleistä koko kansan hupia. Vuonna 2017 tehdyn tutkimuksen mukaan esports oli peräti Suomen toiseksi suosituin urheilulaji heti jääkiekon jälkeen. Suomessa toimivat sekä SM-kisoja järjestävä Suomen elektronisen urheilun liitto että ammattimaista pelaamista edistävä Suomen Kilpapelaamisen Liitto. Alan suurimpiin suomalaisiin tapahtumiin lukeutuvat Assembly, Vectorama sekä Insomnia. Suomessa tapahtumia ja otteluita on televisioinut Yleisradio, minkä lisäksi Telia on aktivoitunut esportin parilla laajalla skaalalla.

Suomalaiset ovat tietenkin haalineet elektronisen urheilun kentillä myös suurta kansainvälistä menestystä. Ehkäpä alan menestynein suomalainen on 23-vuotias Joona Sotala eli serral, joka tunnetaan yhtenä parhaista Starcraft II -pelaajista. serral on kiistatta pelin menestynein pelaaja Korean ulkopuolelta. Suomalaista ENCEä edustava serral oli ensimmäinen, joka onnistui voittamaan kaikki vuoden neljä WCS-osakilpailua. Hänen arvioidaan tienanneen uransa aikana lähes miljoonan dollarin edestä palkintorahoja.

Suomalainen ENCE on haalinut menestystä myös useissa muissa peleissä. Parhaiten joukkue tunnetaan Counter-Striken puolelta, jossa ENCE oli ensimmäinen suomalainen joukkue, joka eteni Major-turnauksen loppuotteluun saakka. Saavutus huomioitiin esimerkiksi Ylen urheiluruudussa. Vuonna 2019 tehdyn tutkimuksen mukaan ENCE oli Suomen suosituin elektronisen urheilun seura. Kakkosena tuli HAVU, joka tunnetaan sekin erityisesti Counter-Striken puolelta.

Esports maailmalla

Elektroninen urheilu nauttii maailmalla huomattavaa suosiota, eikä ole lainkaan tavatonta, että suuret televisiokanavat näyttävät lähetyksiä. Pelien seuraaminen onnistuu kuitenkin tätä nykyä montaa reittiä. Useat vedonlyöntisivustot mahdollistavat otteluiden seuraamisen livenä heidän omilta sivustoiltaan, minkä lisäksi erityisesti Twitch tunnetaan otteluiden näyttämisestä. Striimauspalvelu Twitcin kautta nautit käytännössä kaikista elektronisen urheilun lajeista.

Kiistatta yksi suosituimmista lajeista on Counter-Strike: Global Offensive, joka lanseerattiin jo vuonna 2012. Jatkuvasti uusia päivityksiä saava laji on suosittu myös vedonlyöjien parissa – vetoa pääsee lyömään käytännössä jokaisella sivustolla. Lajin suurimpina turnauksina toimivat Majors-tapahtumat, joiden palkintopotti saattaa hyvinkin kohota jopa miljoonaan dollariin saakka. Lajin menestynein joukkue on tanskalainen Astralis, joka on kyennyt voittamaan neljä Majors-titteliä.

Kiistatta rahakkain elektronisen urheilun laji on Dota 2, joka on vuonna 2013 lanseerattu jatko-osa Defense of the Ancients -pelille. Suurimpana turnauksena toimii pelin kehittäneen Valven oma The International -turnaus, jonka palkintopotit ovat nousseet suorastaan tolkuttomiin summiin. Vuonna 2021 palkintorahoja jaettiin peräti 40 miljoonan dollarin verran. Vuodesta 2011 järjestetyn The Internationalin on vain onnistunut voittamaan useammin kuin kerran vain yksi joukkue, kansainvälinen OG. Vuonna 2018 ja 2019 voittaneeseen joukkueeseen kuuluu myös suomalainen Topson, joka valittiin vuonna 2019 turnauksen arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Suurta suosiota nauttii myös League of Legends, jonka 12 liigaa ja jopa 100 miljoonaa uniikkia katsojaa nostavat lajin kiistatta yhdeksi suurimmista ja suosituimmista elektronisen urheilun muodoista. Vuodesta 2011 järjestetyt maailmanmestaruuskisat on useimmin voittanut korealainen T1, jolla on peräti kolme mestaruutta. Suomalaisia ei tämän lajin huipulla ole juuri näkynyt.

Esportin säännöt

Esportsin säännöt vaihtelevat tietenkin runsaasti sen mukaan, mikä laji on kyseessä. Monet pelit saattavat aluksi vaikuttaa hyvinkin monimutkaisilta, mutta tarkkaavainen katsoja pääsee nopeasti kärryille. Erityisesti Ylen lähetykset ottavat hyvin huomioon myös katsojat, jotka eivät välttämättä ole kuulleetkaan näytetyistä peleistä.

Counter-Strike: Global Offensive on ensimmäisen persoonan räiskintäpeli, jota kilpailullisessa muodossa pelataan viiden pelaajan joukkueina. Yksittäinen kartta kestää 30 kierrosta ja molemmat joukkueet pelaavat lähtökohtaisesti 15 kierrosta sekä terroristeina että erikoisjoukkoina. Terroristien tavoitteena on saada pommi räjäytetyksi, erikoisjoukot taas pyrkivät estämään tämän. Kierroksen voi voittaa joko tappamalla kaikki vastustajat, räjäyttämällä pommin tai purkamalla pommin. Peli sisältää seitsemän karttaa, joista yleensä valitaan kolme karttaa. Ottelun voittoon vaaditaan kahden kartan voittamista.

Dota 2 on moninpelattava areenataistelu, jossa pelaavat vastakkain kaksi viiden pelaajan joukkuetta. Pelin tavoitteena on pyrkiä suojelemaan omaa päärakennusta eli Ancientia, samalla pyrkien vastustajan päärakennuksen tuhoamiseen. Pelissä on tarjolla 119 sankarihahmoa, joista kukin pelaaja ohjaa yhtä. Pelaajat keräävät ottelun aikana kultaa ja kehittyvät jatkuvasti vahvemmiksi, jolloin pelin muoto ja strategia muuttuvat jatkuvasti. Kilpaottelut pelataan yleensä paras kolmesta -menetelmällä.

League of Legends on konseptiltaan huomattavasti Dotaa muistuttava areenataistelu, jota pelataan viiden pelaajan joukkueina. Jokaisella pelaajalla on käytössä yksi 156 sankarista, jotka vaihtelevat ominaisuuksiltaan. Pelin tavoitteena on tuhota vastustajan tukikohdassa sijaitseva Nexus, kun samalla pyritään suojelemaan omaa tukikohtaa. Myös tätä peliä pelataan ensisijaisesti paras kolmesta -muodossa.

Esports vedonlyönnissä

Esports nauttii suurta suosiota vedonlyöjien keskuudessa. Tämä on samalla yksi suurista syistä elektronisen urheilun suosion jatkuvalle kasvulle. Useimpien laadukkaiden vedonlyöntisivustojen valikoimista löytyvät esimerkiksi CS:GO, Dota 2, League of Legends, Halo, Raimbow Six, Rocket League, Valorant, Starcraft II, PUGB sekä KoG. Monet sivustot tarjoavat vedonlyöntiä myös esimerkiksi FIFA:sta sekä NBA:sta.

Pelivalikoimat ovat varsinkin suosituimpien lajien saralla laajoja. Counter-Strikessa pääset lyömään vetoa esimerkiksi voittajasta, voittajasta tasoituksella, pelattujen karttojen määrästä ja pelattujen kierrosten määrästä. Dota 2 taas mahdollistaa voittajan lisäksi vedonlyönnit tasoituksella sekä vedot pelattujen karttojen määrästä. Erikoisempina vetoina voit lyödä vetoa esimerkiksi siitä, kumpi joukkue saa ensimmäisen tapon, kumpi kaataa Roshanin ja kumpi tuhoaa ensiksi tornin. Vedonlyönti onnistuu tietysti myös livenä kesken otteluiden!