NBA-kausi – Tietopaketti 2022

Yhdysvaltalaiset urheilutapahtumat villitsevät suomalaisiakin entistä useammin. Suosituimpien jenkkisarjojen joukkoon lukeutuu tietenkin koripallon NBA. Myös tuleva NBA-kausi tulee taatusti olemaan jännittävää seurattavaa!

Parhaat kertoimet NBA-peleihin:
Bonus
10€
Pelaa

NBA kausi 2021

Vuoden 2021 NBA-kausi näyttää lähtökohdiltaan kiinnostavimmalta hetkeen. Golden State Warriorsin jopa tylsistyttävä dominanssi on saatu murrettua ja sarja näyttää jälleen paitsi kiehtovalta, myös poikkeuksellisen tasaiselta. Sen jälkeen, kun Golden State Warriors ja Cleveland Cavaliers pelasivat finaaleissa vastakkain peräti neljä kertaa putkeen, on finaaleissa nähty kolmella edellisellä kaudella peräti kuusi eri joukkuetta. Hallitsevana mestarina kauteen lähtee Milwaukee Bucks, joka päihitti finaaleissa Phoenix Sunsin ja nappasi ensimmäisen mestaruutensa peräti viiteenkymmeneen vuoteen.

Tuleva kausi käynnistyy 19. lokakuuta ja pelejä saatetaan jatkaa jopa seuraavalle kesälle saakka. Runkosarja lyödään pakettiin vuoden 2022 huhtikuussa, minkä jälkeen siirrytään playoffeihin. Finaalipari on selvillä viimeistään toukokuun loppuun mennessä, minkä jälkeen finaalit pelataan kesäkuussa. Voittaja on selvillä viimeistään 19. kesäkuuta.

Sarjassa on tuttuun tapaan 30 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen konferenssiin ja kuuteen divisioonaan. Jokainen joukkue pelaa runkosarjan aikana 82 ottelua, joissa painotus on oman konferenssin sekä oman divisioonan vastustajissa. Kummankin konferenssin kuusi parasta joukkuetta etenee suoraan pudotuspeleihin, minkä lisäksi joukkueet sijoilla seitsemästä kymmeneen pelaavat lyhyen play-in-turnauksen viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Play-inissä seitsemäs ja kahdeksas joukkue pelaavat yksittäisen ottelun, jonka voittaja etenee pudotuspeleihin. Tämän lisäksi yhdeksäs ja kymmenes joukkue pelaavat yksittäisen ottelun, jonka voittaja pelaa vielä yksittäisen ottelun ensimmäisen pelin hävinnyttä joukkuetta vastaan. Tämän ottelun voittaja etenee myös pudotuspeleihin. Playoffit pelataan paras seitsemästä -menetelmällä niin, että runkosarjassa paremmin menestynyt joukkue pääsee aloittamaan kotipelillä.

Parhaat joukkueet

Mitkä ovat tällä hetkellä parhaat NBA joukkueet ja kenestä povataan mestaria? Vedonlyöntitoimistoilla on tälle kaudelle kaksi selvää suosikkia. Suurimpana suosikkina kauteen lähtee Brooklyn Nets, jonka povataan voittavan mestaruuden noin kerran neljästä. NBA:n saralla voidaan puhua jopa poikkeuksellisen suuresta jättisuosikista, sillä harva joukkue saa mestaruudelle näinkään matalaa kerrointa.

Netsin suosiolle on tietenkin hyvä syy, sillä joukkueessa pelaavat sarjan ehdottomiin supertähtiin lukeutuvat Kevin Durant sekä James Harden. Durant on kaksinkertainen mestari, joka on myös valittu kahteen otteeseen finaalisarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi, kun taas ensimmäistä mestaruuttaan hakeva Harden oli sarjan paras pistenikkari vuosina 2018, 2019 ja 2020. Netsin viime kausi päättyi mahtavien esitysten jälkeen katkeraan pettymykseen, kun joukkue taipui tulevalle mestarille konferenssifinaalien seitsemännessä pelissä vasta jatkoajalla.

Suurimmaksi haastajaksi ja lähes yhtä suureksi suosikiksi nostetaan vuonna 2020 mestaruuden voittanut Los Angeles Lakers, joka marssi tuolloin todella näyttävään mestaruuteen. Viime kaudella Lakers kuitenkin joutui taipumaan jo playoffien ensimmäisellä kierroksella, kun finaaliin edennyt Suns kukisti joukkueen lukemin 4-2. Lakers on kuitenkin vahvistunut edellisestä kaudesta selvästi. LeBron James ei enää kannattele joukkuettaan yksin, vaan tätä nykyä rinnalla pelaavat paitsi Antony Davis, myös Washingtonista hankittu Russell Westbrook. Joukkuetta on hyvällä syyllä kutsuttu todelliseksi modernin ajan supertiimiksi, mutta kuinka lukuisien supertähtien yhteispeli lähtee kulkemaan?

Haastajan asemissa kauteen joutuu lähtemään hallitseva mestari Milwaukee Bucks, jonka joukkue ei ole kokenut suurempia muutoksia edelliskauteen verrattuna. Joukkueen ehdottomana ykköstähtenä häärii Giannis Antetokounmpo, joka valittiin edellisellä kaudella finaalisarjan parhaaksi pelaajaksi.

Mestaruustaistelussa on kiistatta mukana myös Golden State Warrios, joka voitti mestaruuden 2015, 2017 sekä 2018. Paljon tulee riippumaan siitä, millaisessa vireessä on joukkueen supertähti Stephen Curry, joka tavoittelee myös NBA:n ennätystä onnistuneiden kolmosten määrässä. Curry oli mukana nappaamassa Warriorsille kolme edellistä mestaruutta ja samalla hänet valittiin kahdesti runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Edellisellä kaudella Warriors joutui taipumaan jatkoajalla jo play-in-vaiheessa, vaikka Curry nakutti koko sarjan eniten pisteitä.

Parhaat pelaajat

Entä ketkä ovat sarjan parhaat pelaajat? Vastaus tuskin tulee yllätyksenä, sillä koripallon kaltaisessa lajissa yksi pelaaja pystyy ihmetekoihin, jolloin sarjan parhaat pelaajat löytyvät käytännössä poikkeuksetta parhaista joukkueista. Esimerkiksi CBS sekä Sportingnews ovat kanssamme samaa mieltä sarjan neljästä parhaasta pelaajasta.

Kevin Durant

Sarjan parhaimpien pelaajien joukkoon nostetaan käytännössä yksimielisesti Brooklyn Netsin Kevin Durant. 33-vuotias on ehtinyt voittaa kaksi mestaruutta Golden Statessa ja samalla Durant valittiin myös molemmilla kerroilla finaalisarjan tärkeimmäksi pelaajaksi. Siinä sivussa hänet on valittu peräti 6 kertaa sarjan tähdistökokoonpanoon, minkä lisäksi hän on neljästi ollut sarjan eniten pisteitä tehnyt pelaaja. Kertaalleen Durant on valittu myös runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kaiken kruununa Durantilla on kolme olympiakultaa sekä yksi maailmanmestaruus.

LeBron James

On täysin kiistatonta, että Los Angeles Lakersin LeBron James on sarjan kuuluisin ja tunnetuin tähtipelaaja. Kauden aikana jo 37 vuotta täyttävä James on kuitenkin edelleen kiistatta myös yksi sarjan parhaista pelaajista. Vuonna 2020 kaappiin saapui jo neljäs mestaruus ja samalla myös neljäs tunnustus finaalisarjan tärkeimpänä pelaajana. Neljästi hänet on palkittu myös runkosarjan arvokkaimpana pelaajana. Tähdistökokoonpanoon LeBron on valittu peräti kolmeentoista otteeseen, viimeksi vuonna 2020.

Giannis Antetokounmpo

Kaikki tähtipelaajat eivät sentään ole yli kolmekymppisiä, vaan sarjan kiistatta suurimpiin nimiin kuuluu 26-vuotias kreikkalainen Giannis Antetokounmpo, joka päätti edellisen kauden mestaruuteen sekä finaalisarjan arvokkaimman pelaajan palkintoon. Kahdella edellisellä kaudella Antetokounmpo ehdittiin jo valita runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Kyvyistään puolustuksessa tunnettu voimahyökkääjä on yksi vain kolmesta pelaajasta, joka on valittu samalla kaudella sarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi sekä parhaaksi puolustajaksi.

Stephen Curry

Kun sarjan parhaita pelaajia luetellaan, ei joukoista voi laskea pois Golden Staten menestykseen johdattanutta Stephen Currya. Curryn kyvyt kolmosviivan takaa ovat johtaneet jopa koko lajin mullistamiseen, sillä yhä useammat joukkueet panostavat miehen jäljillä pelinsä runsaisiin kolmosiin. Curry rikkonee jo alkukaudesta NBA:n ennätyksen heitettyjen kolmosten määrässä.

Kyse ei suinkaan ole roolipelaajasta, vaan Curry on johdattanut Golden Staten mestaruuteen jo kolmesti, minkä lisäksi hänet on valittu kahteen otteeseen runkosarjan tärkeimmäksi pelaajaksi. Curry on myös kahdesti ollut sarjan paras pistemies – viimeksi edellisellä kaudella.

Most Valuable Players 1955-2022

<

KausiPelaajaIkäJoukkueGMPPTSTRBAST
2021‑22Nikola Jokić26DEN7433.527.113.87.9
2020‑21Nikola Jokić25DEN7234.626.410.88.3
2019‑20Giannis Antetokounmpo25MIL6330.429.513.65.6
2018‑19Giannis Antetokounmpo24MIL7232.827.712.55.9
2017‑18James Harden28HOU7235.430.45.48.8
2016‑17Russell Westbrook28OKC8134.631.610.710.4
2015‑16Stephen Curry27GSW7934.230.15.46.7
2014‑15Stephen Curry26GSW8032.723.84.37.7
2013‑14Kevin Durant25OKC8138.532.07.45.5
2012‑13LeBron James28MIA7637.926.88.07.3
2011‑12LeBron James27MIA6237.527.17.96.2
2010‑11Derrick Rose22CHI8137.425.04.17.7
2009‑10LeBron James25CLE7639.029.77.38.6
2008‑09LeBron James24CLE8137.728.47.67.2
2007‑08Kobe Bryant29LAL8238.928.36.35.4
2006‑07Dirk Nowitzki28DAL7836.224.68.93.4
2005‑06Steve Nash31PHO7935.418.84.210.5
2004‑05Steve Nash30PHO7534.315.53.311.5
2003‑04Kevin Garnett27MIN8239.424.213.95.0
2002‑03Tim Duncan26SAS8139.323.312.93.9
2001‑02Tim Duncan25SAS8240.625.512.73.7
2000‑01Allen Iverson25PHI7142.031.13.84.6
1999‑00Shaquille O'Neal27LAL7940.029.713.63.8
1998‑99Karl Malone35UTA4937.423.89.44.1
1997‑98Michael Jordan34CHI8238.828.75.83.5
1996‑97Karl Malone33UTA8236.627.49.94.5
1995‑96Michael Jordan32CHI8237.730.46.64.3
1994‑95David Robinson29SAS8138.027.610.82.9
1993‑94Hakeem Olajuwon31HOU8041.027.311.93.6
1992‑93Charles Barkley29PHO7637.625.612.25.1
1991‑92Michael Jordan28CHI8038.830.16.46.1
1990‑91Michael Jordan27CHI8237.031.56.05.5
1989‑90Magic Johnson30LAL7937.222.36.611.5
1988‑89Magic Johnson29LAL7737.522.57.912.8
1987‑88Michael Jordan24CHI8240.435.05.55.9
1986‑87Magic Johnson27LAL8036.323.96.312.2
1985‑86Larry Bird29BOS8238.025.89.86.8
1984‑85Larry Bird28BOS8039.528.710.56.6
1983‑84Larry Bird27BOS7938.324.210.16.6
1982‑83Moses Malone27PHI7837.524.515.31.3
1981‑82Moses Malone26HOU8142.031.114.71.8
1980‑81Julius Erving30PHI8235.024.68.04.4
1979‑80Kareem Abdul‑Jabbar32LAL8238.324.810.84.5
1978‑79Moses Malone23HOU8241.324.817.61.8
1977‑78Bill Walton25POR5833.318.913.25.0
1976‑77Kareem Abdul‑Jabbar29LAL8236.826.213.33.9
1975‑76Kareem Abdul‑Jabbar28LAL8241.227.716.95.0
1974‑75Bob McAdoo23BUF8243.234.514.12.2
1973‑74Kareem Abdul‑Jabbar26MIL8143.827.014.54.8
1972‑73Dave Cowens24BOS8241.820.516.24.1
1971‑72Kareem Abdul‑Jabbar24MIL8144.234.816.64.6
1970‑71Kareem Abdul‑Jabbar23MIL8240.131.716.03.3
1969‑70Willis Reed27NYK8138.121.713.92.0
1968‑69Wes Unseld22BAL8236.213.818.22.6
1967‑68Wilt Chamberlain31PHI8246.824.323.88.6
1966‑67Wilt Chamberlain30PHI8145.524.124.27.8
1965‑66Wilt Chamberlain29PHI7947.333.524.65.2
1964‑65Bill Russell30BOS7844.414.124.15.3
1963‑64Oscar Robertson25CIN7945.131.49.911.0
1962‑63Bill Russell28BOS7844.916.823.64.5
1961‑62Bill Russell27BOS7645.218.923.64.5
1960‑61Bill Russell26BOS7844.316.923.93.4
1959‑60Wilt Chamberlain23PHW7246.437.627.02.3
1958‑59Bob Pettit26STL7239.929.216.43.1
1957‑58Bill Russell23BOS6938.316.622.72.9
1956‑57Bob Cousy28BOS6436.920.64.87.5
1955‑56Bob Pettit23STL7238.825.716.22.6

NBA 75th Anniversary Team

Vuonna 2021 entisistä pelaajista, valmentajista, general managereista, joukkueiden johtajista, journalisteista ja WNBA legendoista koostunut paneeli valitsi kaikkien aikojen NBA-unelmajoukkueen. Paneelia pyydettiin valitsemaan 75 Kaikkien aikojen parasta pelaajaa pelipaikasta riippumatta. Valintoja ei arvotettu erikseen, ja nykyiset sekä entiset pelaajat eivät saaneet äänestää itseään.

PelaajaUran aloitusViimeinen pelivuosiGMPPTSTRBAST
Kareem Abdul‑Jabbar19701989156036.824.611.23.6
Ray Allen19972014130035.618.94.13.4
Giannis Antetokounmpo2014202265632.621.89.44.6
Carmelo Anthony20042022126034.522.56.22.7
Tiny Archibald1971198487635.618.82.37.4
Paul Arizin1951196271338.422.88.62.3
Charles Barkley19852000107336.722.111.73.9
Rick Barry1966198079436.323.26.55.1
Elgin Baylor1959197284640.027.413.54.3
Dave Bing1967197890136.420.33.86.0
Larry Bird1980199289738.424.310.06.3
Kobe Bryant19972016134636.125.05.24.7
Wilt Chamberlain19601973104545.830.122.94.4
Bob Cousy1951197092435.318.45.27.5
Dave Cowens1971198376638.617.613.63.8
Billy Cunningham1966197665434.320.810.14.0
Stephen Curry2010202282634.324.34.66.5
Anthony Davis2013202260434.423.810.22.3
Dave DeBusschere1963197487535.716.111.02.9
Clyde Drexler19841998108634.620.46.15.6
Tim Duncan19982016139234.019.010.83.0
Kevin Durant2008202293936.827.27.14.3
Julius Erving1977198783634.322.06.73.9
Patrick Ewing19862002118334.321.09.81.9
Walt Frazier1968198082537.518.95.96.1
Kevin Garnett19962016146234.517.810.03.7
George Gervin1977198679133.526.24.62.8
Hal Greer19591973112235.519.25.04.0
James Harden2010202294234.624.95.66.8
John Havlicek19631978127036.620.86.34.8
Elvin Hayes19691984130338.421.012.51.8
Allen Iverson1997201091441.126.73.76.2
LeBron James20042022136638.227.17.57.4
Magic Johnson1980199690636.719.57.211.2
Sam Jones1958196987127.917.74.92.5
Michael Jordan19852003107238.330.16.25.3
Jason Kidd19952013139136.012.66.38.7
Kawhi Leonard2012202157631.319.26.42.9
Damian Lillard2013202271136.324.64.26.6
Jerry Lucas1964197482938.817.015.63.3
Karl Malone19862004147637.225.010.13.6
Moses Malone19771995132933.920.612.21.4
Pete Maravich1971198065837.024.24.25.4
Bob McAdoo1973198685233.222.19.42.3
Kevin McHale1981199397131.017.97.31.7
George Mikan1949195643934.423.113.42.8
Reggie Miller19882005138934.318.23.03.0
Earl Monroe1968198092632.018.83.03.9
Steve Nash19972014121731.314.33.08.5
Dirk Nowitzki19992019152233.820.77.52.4
Shaquille O'Neal19932011120734.723.710.92.5
Hakeem Olajuwon19852002123835.721.811.12.5
Robert Parish19771997161128.414.59.11.4
Chris Paul20062022115534.518.14.59.5
Gary Payton19912007133535.316.33.96.7
Bob Pettit1955196579238.826.416.23.0
Paul Pierce19992017134334.219.75.63.5
Scottie Pippen19882004117834.916.16.45.2
Willis Reed1965197465035.518.712.91.8
Oscar Robertson19611974104042.225.77.59.5
David Robinson1990200398734.721.110.62.5
Dennis Rodman1987200091131.77.313.11.8
Bill Russell1957196996342.315.122.54.3
Dolph Schayes1950196499634.418.512.13.1
Bill Sharman1951196171132.017.83.93.0
John Stockton19852003150431.813.12.710.5
Isiah Thomas1982199497936.319.23.69.3
Nate Thurmond1964197796437.215.015.02.7
Wes Unseld1969198198436.410.814.03.9
Dwyane Wade20042019105433.922.04.75.4
Bill Walton1975198746828.313.310.53.4
Jerry West1961197493239.227.05.86.7
Russell Westbrook20092022102134.722.87.48.4
Lenny Wilkens19611975107735.316.54.76.7
Dominique Wilkins19831999107435.524.86.72.5
James Worthy1983199492632.417.65.13.0

NBA Finaalien Most Valuable Players

Seuraavat pelaajat on valittu NBA finaalien Most Valuable Player -listalle. Lista kertoo kuinka monta kertaa kukin pelaaja on kyseisessä tittelillä palkittu.

PelaajaMäärä
Michael Jordan6
LeBron James4
Tim Duncan3
Magic Johnson3
Shaquille O'Neal3
Kareem Abdul-Jabbar2
Larry Bird2
Kobe Bryant2
Kevin Durant2
Kawhi Leonard2
Hakeem Olajuwon2
Willis Reed2
Giannis Antetokounmpo1
Rick Barry1
Chauncey Billups1
Wilt Chamberlain1
Joe Dumars1
John Havlicek1
Andre Iguodala1
Dennis Johnson1
Moses Malone1
Cedric Maxwell1
Dirk Nowitzki1
Tony Parker1
Paul Pierce1
Isiah Thomas1
Wes Unseld1
Dwyane Wade1
Bill Walton1
Jerry West1
Jo Jo White1
James Worthy1

Suomalaiset NBA pelaajat

NBA:ssa on kautta historian ehtinyt pelaamaan kolme suomalaista pelaajaa. Yksi näistä pelaa sarjaa myös tällä kaudella, minkä lisäksi on täysin selvää, että kyseessä on historian paras suomalainen koripalloilija.

Lauri Markkanen

Jo viidettä kauttaan NBA:ssa pelaava Lauri Markkanen on jo tässä vaiheessa selvästi Suomen menestynein NBA-pelaaja. Koko varaustilaisuuden seitsemäntenä varattu Markkanen on pelannut urallaan tähän mennessä yli 15 pisteen keskiarvolla. Erityisesti kolmosistaan tunnettu Markkanen pelasi viime kaudella parhaan kautensa heittoprosentin sekä kolmosheittojen prosentin suhteen. Kolmosista upposi sisään jo yli 40 prosenttia. Markkanen ehti rikkoa jo ensimmäisellä kaudellaan NBA:n ennätyksen. Kukaan ei ole heittänyt sataa onnistunutta kolmen pisteen heittoa suomalaista nopeammin.

Chicago Bullsia neljän kauden ajan edustanut Markkanen siirtyy täksi kaudeksi uusien haasteiden pariin, sillä seurana toimii tällä kaudella sarjan häntäpäähän povattu Cleveland Cavaliers. Reilusti vastuuta pitäisi kuitenkin olla luvassa.

Hanno Möttölä

Pitkään Suomen menestynein koripalloilija oli Hanno Möttölä, jonka Atlanta Hawks varasi varaustilaisuuden neljäntenäkymmenentenä pelaajana. Möttölä pelasi NBA:ta kahden kauden ajan Hawksissa, pelaten parhaimmillaan kauden jokaisessa pelissä. Parhaalla NBA-kaudella pisteitä syntyi 4,8 ottelua kohden, minkä jälkeen Möttölä ehti pelaamaan Espanjassa, Italiassa, Liettuassa ja Kreikassa ennen paluuta Suomeen.

Erik Murphy

Kolmas suomalainen NBA-pelaaja on Erik Murphy, jolta löytyvät sekä Suomen että Yhdysvaltojen kansalaisuudet. Murphy valittiin Chicago Bullsiin varaustilaisuuden 49. pelaajana, mutta ura NBA:ssa jäi lyhyeksi. 24 pelissä syntyi yhteensä vaivaiset 7 pistettä, minkä jälkeen Murphy on päätynyt kiertolaiseksi. Turkissa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa pelannut Murphy pelaa tällä hetkellä Japanin pääsarjaa Fukushima Firebondsin riveissä.